Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki 2020 viivästyy koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi

Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki 2020 viivästyy koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi - vain kriittisimmät huoltotyöt voidaan tehdä kuluvan vuoden huhti - kesäkuun 2020 aikana.

Neste-Porvoon-jalostamo

Suomen hallitus on todennut Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi. Hallitus on linjannut toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa pandemian leviämistä. Nämä toimenpiteet on saatettu voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Vastaavia toimenpiteitä ja rajoituksia on otettu laajasti käyttöön myös ulkomailla. Koronaviruspandemian sekä siihen liittyvien poikkeuksellisten ja laajojen toimenpiteiden vuoksi Porvoon jalostamon suurseisokin 2020 toteuttaminen estyy ja viivästyy.

Poikkeusolojen vallitessa yhtiön toiminnan tärkeimpänä tavoitteena on turvata työntekijöidemme, asiakkaidemme, urakoitsijoidemme ja heidän aliurakoitsijoidensa ja muiden ulkoisten yhteistyökumppaneidemme terveys ja turvallisuus sekä varmistaa jalostamotoiminnan jatkuvuus ja tuotteiden toimitukset asiakkaille.

Edellä mainittujen Nesteen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevien seikkojen vuoksi seisokki on toteutettava aiemmasta suunnitelmasta poiketen vaiheittain. Yhtiön mukaan nykyisen arvion mukaan Porvoon jalostamolla voidaan toteuttaa kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa ainoastaan jalostamon toiminnan kannalta kaikkein kriittisimmät huoltotyöt ja lakisääteiset tarkastukset laajan suurseisokin sijaan. Loppuvaiheen huoltotöiden ja investointien osalta seisokin suunnittelu käynnistetään uudelleen. Uusi toteutusajankohta määritellään kuluvan vuoden kolmannen kvartaalin loppuun mennessä.

Yhtiö on aiemmin arvioinut, että Porvoon jalostamon alkuperäisellä suurseisokilla olisi ollut 220 miljoonan euron negatiivinen vaikutus yhtiön vuoden 2020 vertailukelpoiseen liikevoittoon. Ensimmäisen vaiheen toteutuksella arvioidaan olevan noin 85 miljoonan euron negatiivinen vaikutus yhtiön vertailukelpoiseen liikevoittoon pääasiassa vuoden 2020 toisella neljänneksellä, joskin nykyinen liiketoimintaympäristö on poikkeuksellinen ja luo epävarmuutta. Seisokin loppuvaiheen töiden odotetaan valmistuvan vuonna 2021 ja niiden negatiivinen vaikutus yhtiön vertailukelpoiseen liikevoittoon arvioidaan viimeistään helmikuussa 2021.

Uusimmat artikkelit

24.9.2020 | Tutkimus ja koulutus

VTT:n uusi prosessikemian pilotointialusta vauhdittaa bio- ja kiertotaloutta

Uusi prosessikemian pilotointialusta VTT Bioruukki -pilotointikeskuksessa on suunniteltu nopeuttamaan yritysten ja tutkimusorganisaatioiden bio- ja kiertotaloushankkeita. Pilotointialustan avajaisia vietettiin 23.9.

Puuhuoltoketjun työhyvinvoinnissa on haasteita

Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti koko puuhuoltoketjun työhyvinvointia tähän saakka laajimman ja ketjun eri ammattiryhmät kattavan kyselyn avulla. Puuhuoltoketjussa tehdään pitkää työpäivää, mutta työolosuhteisiin ollaan tyytyväisiä. Liki puolet vastaajista arvioi työn kuitenkin henkisesti rasittavaksi.

20.9.2020 | Kumppaniartikkeli

Somotec: Lisää kulumiskestävyyttä tuotantoprosessiin

Teollisuuden kasvavat kilpailukyky- ja tehokkuusvaatimukset sekä usein raskaat käyttöolosuhteet edellyttävät laitteiden kulutuksen- ja korroosionkestävyyden jatkuvaa parantamista.

Fingrid valitsi Empowerin sähköasemien ja voimajohtojen kunnossapitopartneriksi

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense International Oyj:n omistama Empower on valittu Fingridin julkisen hankinnan kilpailutuksessa ”yhdeksi merkittäväksi kunnossapitopartneriksi". Hankinnan kohteena ovat Fingridin sähköasemien ja voimajohtojen peruskunnossapitopalvelut vuosille 2021–2023.

14.9.2020 | Alan Uutiset

Neste aloittaa yt-neuvottelut, suunnittelee lakkauttavansa Naantalin jalostamon toiminnot

Neste suunnittelee Naantalin jalostamotoimintojen lakkauttamista ja toiminnan keskittämistä terminaali- ja satamatoimintoihin sekä Porvoon jalostamon kehittämistä kohti uusiutuvien ja kierrätys- raaka-aineiden prosessointia.

OL3 EPR:n sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022

Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on saanut laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortiolta päivitetyn aikataulun OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönotosta. Sen mukaan polttoaine ladataan reaktoriin maaliskuussa 2021, laitosyksikkö liitetään valtakunnan sähköverkkoon saman vuoden lokakuussa ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022.

Liikuteltavat lasertyökalut tuovat joustavuutta kentälle

Uudet laserteknologiat mahdollistavat uuden joustavuuden tehdashalleissa ja kentällä tapahtuvassa työssä. Koherentti valo kohdistaa energian pienelle alueelle, jolloin alusta tai ympäristö ei vahingoitu, mutta työ käy nopeasti, siististi ja tarkasti.