Algol Technics toimittaa Meyer Turulle automaatiotekniikkaa

Algol Technics on tehnyt Meyer Turun kanssa noin 4,2 miljoonan euron suuruisen kauppasopimuksen pitkäntavaran automaattivarastosta. Varaston toimitusaika on noin 11 kuukautta ja se luovutetaan asiakkaalle ensi vuonna.

shipyard

Sopimus pitää sisällään varaston lisäksi kuljettimia, useita erikoisnostureita, turvallistamisratkaisuja ja automatiikkaa käyttöönottoon valmiiksi toimitettuna. Algol Technics on tänä vuonna toimittanut myös Meyer konserniin kuuluvalle Piikkiö Worksille automatisoidun hyttivalmistuslinjan. Kaupan arvo on noin 3,5 miljoonan euroa 

- Näiden ratkaisujen tarkoitus on paitsi lisätä tuotannon tehokkuutta sekä läpäisykykyä myös parantaa laatua ja prosessien läpinäkyvyyttä, projektiliiketoiminnan johtaja Antto Shemeikka Algol Technicsistä kertoo.

Tavoitteena tuotantokapasiteetin moninkertaistaminen

Meyer Turku on julkaistanut kaksinkertaistavansa aiemmin julkistetut investoinnit Turun telakalle. Valmistuslinjastoihin, laserhybriditeknologiaan ja toiminnan automatisaatioon kohdistettujen 185 miljoonan euron investointien tavoitteena on kolminkertaistaa tuotantokapasiteetti ja näin vastata vuoteen 2024 ulottuvaan suureen tilauskantaan.

Algol Technicsin toimitusjohtaja Martin Evers näkee yhteistyössä monia mahdollisuuksia

- Meyerin tavoitteena on rakentaa Turkuun yksi maailman moderneimmista telakoista.

Kyseessä on tämän hetken merkittävimpiä teollisuuden investointeja, jolla on suuri kansantaloudellinenkin merkitys Suomessa. Olen ylpeä siitä, että olemme valikoituneet heidän kumppanikseen näissä automaatiprojekteissa. Yhteistyömme myötä pääsemme tuomaan alan uusinta teknologiaa Meyerin käyttöön ja siten auttamaan heitä saavuttamaan omat tavoitteensa.

www.algol.fi

EDELLINEN
ETUSIVULLE
TUOTANTOTEHOKKUUDEN KEHITTÄMINEN
SEURAAVA

NÄKÖKULMA

Uudet liiketoimintamallit ravistelevat kunnossapidon kenttää

Juho Liljeroos

Liljeroos on teollisuuden big data ratkaisuja tarjoavan Quva Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja ja palvelumuotoilua tarjoavan Effisio Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Vihreä vallankumous tulee – oletko valmis?

Juho Ristimäki

Markkinointipäällikkö, Industrial Sales Finland

Oy SKF Ab

Toimitusketjusta lohkoketjuun

Michael Hanf

Partnerina yrityksessä Taival Advisory Oy, joka erikoistuu digitaaliseen transformaatioon, ekosysteemeihin, innovaatioihin ja tulevaisuuden liiketoiminta-arkkitehtuureihin.

Ovet auki ja kiinni yhtaikaa

Reko Lehti

Partneri yrityksessä Taival Advisory Oy. Erityisosaamisalueet: digitaalinen muutos, ekosysteemit sekä tulevaisuuden yritysarkkitehtuurit.