https://promaintlehti.fi/cialis-hinta-pfz.html
https://promaintlehti.fi/viagra-hinta-pfz.html

Ennätysmäärä renkaita hyötykäyttöön vuonna 2019

Viime vuonna Suomessa kerättiin talteen ennätysmäärä renkaita. Ennätysvuoden saldo oli 61 436 tonnia renkaita, joka on noin 4 284 tonnia enemmän kuin edellisvuonna.

rengaskierrätys

Lisääntynyttä määrää voi havainnollistaa sillä, että pelkästään erotus edellisvuoteen merkitsee massassa yhtä kuin noin 3 300 pientä henkilöautoa. Sama rengasmäärä riittäisi kattamaan 22 täysikokoista jalkapallokenttää.

- Kasvu kertoo paitsi rengasmarkkinan toiminnasta myös siitä, että kuluttajat ovat yhä valveutuneempia kierrättämisen suhteen, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo.

Tuominen uskoo, että niin kuluttajat kuin esimerkiksi kuljetusalan yritykset ovat sisäistäneet kierrätyksen merkityksen yhä paremmin.

Suomessa luontoon hylättyjä renkaita ei juuri näy

Keräysmäärän kasvusta on pääteltävissä, että monet ovat alkaneet siivota vanhoja renkaita nurkistaan pois.

- Arvioimme, että latojen taakse unohtuneiden renkaiden siivoamisen osuus kasvusta on noin tuhannen tonnin luokkaa. Siitä huolimatta olemme ennätysluvuissa, eli muuten kyse on markkinan luonnollisesta kasvusta.

Rengasalan toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätyksen huolehtimaan renkaan keräyksestä ja uusiokäytöstä vuonna 1995.

Tänä päivänä suurin osa renkaista päätyy kiertoon rengasliikkeistä, kun asiakkaat uusivat renkaitaan. Koska renkaat kuuluvat tuottajavastuun piiriin, vanhojen renkaiden luovuttaminen kierrätykseen on kuluttajalle maksutonta myös muulloin.

- Ensi vuosi ei voi olla meille näin hyvä. Suomi alkaa olla renkaista puhdas, Tuominen iloitsee.

Pinnoitus saisi tulla takaisin

Renkaasta valmistettuja rouheita ja leikkeitä on opittu hyödyntämään uusiotuotteina yhä monipuolisemmin esimerkiksi vedenpuhdistusjärjestelmissä, suojamatoissa ja asvaltissa.

- Yksi hyödyntämismenetelmä kuitenkin lähes loistaa poissaolollaan. Aiemmin kukoistanut henkilöautojen renkaan pinnoitustoiminta on käytännössä hävinnyt Suomesta. Toivoisimmekin, että innokkaat yrittäjät tarttuisivat mahdollisuuteen, Tuominen harmittelee

Kun vuonna 2006 pinnoitukseen meni reilut 1900 tonnia renkaita, viime vuonna vastaava luku oli vain noin 300 tonnia. Pinnoituksessa rengasrungon vanha kulutuspinta hiotaan pois ja uusi kulutuspinta vulkanoidaan tilalle. Tulos on hyvä, ja käytettävyys vastaa uutta rengasta.

- Hyvälaatuiset renkaat kestäisivät rungoltaan pinnoitettuna vielä toisenkin käyttökierroksen. Ongelmana on, että markkinoille tulleet, niin sanotut halparenkaat vääristävät hintamielikuvaa. Vaikka pinnoitettu on hyvä, se voi tuntua kalliilta.

Tuominen toivoisi, että autoilijat ja yrittäjät oppisivat ajattelemaan toisin. Verrattuna uuden renkaan tuottamiseen pinnoittaminen ja renkaan valmistamisessa tarvittavaa energiaa ja neitseellisiä luonnonvaroja.

- Muita uusiotuotteita renkaasta ehditään tehdä myöhemminkin. Ympäristön näkökulmasta pinnoitus olisi tärkeä välivaihe, joka antaisi renkaalle toisenkin elämän renkaana ennen materiaalin päätymistä muuhun uusiokäyttöön.

Uusimmat artikkelit

8.5.2024 | Alan Uutiset

Teknologiateollisuus: tilauskanta ohenee edelleen – odotukset kääntyneet silti paremmaksi

Teknologiateollisuuden tuore markkinakatsaus kertoo, että alan yritysten saamien tarjouspyyntöjen määrä väheni alkuvuonna edelleen, mutta aiempaa vähemmän. Samalla yritysten odotukset ovat kääntyneet positiivisempaan suuntaan. yritykset viestivä edelleen osaajapulasta.

Puolustusvoimat ostaa Instalta F-35-hävittäjien huolto- ja ylläpitopalveluita

Insta ja Puolustusvoimien Logistiikkalaitos ovat sopineet Suomen F-35-hävittäjähankkeeseen liittyvästä kolmivuotisesta hankintakokonaisuudesta. Hankinnalla halutaan varmistetaan, että Suomessa on tarvittava osaaminen ja F-35-järjestelmän huoltokyky sekä huoltovarmuus vuosikymmeniksi eteenpäin.

VTT rakentaa uuden puolijohteiden pilottilinjan

Puolijohdealalla kiekkokoko on keskeisessä roolissa. Uuden yhteiskäyttöisen pilottilinjan laitteistot tulevat tukemaan sirukehitystä ja piensarjatuotantoa sekä 300 millimetrin että 200 millimetrin piikiekoille.

Euroopan suurin ja modernein taivekartonkikone vihittiin käyttöön Husumissa Ruotsissa

Metsä Boardin Husumin taivekartonkikone on 600 000 tonnin vuosikapasiteetilla Euroopan suurin ja modernein, ja sen tuotannossa käytetty energia on 98-prosenttisesti fossiilitonta

Kuinka hyvä 3D-tulostettu ja laserkarkaistu työkalu voi olla?

SSAB:n Borlängen tehtaalla testattiin 3D-tulostettuja työkaluja tuotannossa. Laserkarkaistu lävistin saavutti kolminkertaisen käyttöiän verrattuna alkuperäiseen osaan. Pidemmän käyttöiän lisäksi kustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat.

16.2.2024 | Kumppaniartikkeli

Sulzerilla panostetaan asiakassuhteisiin

Maailmanluokan pumppukaupoissa suurin arvo luodaan asiakkaan kanssa.

Metsä Tissuen Kreuzaun tehtaalla siirryttiin puupelletteihin - päästöt vähenevät 30 000 CO2-tonnia vuodessa

Siirtymän taustalla oli yksinkertainen idea vaihtaa polttoainetta, mutta säilyttää tekninen infrastruktuuri ennallaan.