Alan Uutiset | 8.4.2019

Jätedieseliä markkinoidaan kustannustehokkaimpana keinona vähentää liikenteen päästöjä – asiantuntijan mukaan tuote on hyvä, mutta yksistään sillä...

Edullisin tapa vähentää 90 prosenttia kasvihuonepäästöjä heti. Näin valtion osin omistama öljynjalostusyhtiö Neste markkinoi uusiutuvaa dieseliään, jonka se lupaa vähentävän ilmastoa rasittavia päästöjä radikaalisti.

pexels-photo

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtavan asiantuntijan Nils-Olof Nylundin mukaan Neste voi päästä päästövähennyksiä koskevaan lupaukseensa, jos dieselin raaka-aineet on valittu huolella.

– 90 prosenttia tarkoittaa sitä, että on hyvin tarkkaan valittu raaka-aine. Se raaka-aine on jotakin jätteeksi luokiteltavaa tavaraa, Nylund kertoo Etelä-Suomen Sanomat lehden haastattelussa.

Nylund puhuu kasvihuonepäästövähenemästä. Kun jäte laitetaan uudelleen kiertoon polttoaineena, on vähenemä korkea, parhaimmillaan juuri 90 prosentin luokkaa.

– Otetaan esimerkiksi käytetty paistoöljy. Valmiiksi nestemäisen raaka-aineen prosessointi on helppoa ja silloin päästään korkeaan kasvihuonepäästövähenemään. Ulos tulee hyvälaatuista tavaraa, Nylund sanoo.

VTT:n asiantuntijan mukaan Suomi on kärkimaa uusiutuvan dieselin tuotannossa. Yli puolet maailmassa vuosittain tuotetusta viidestä miljoonasta uusiutuvasta dieseltonnista tuotetaan Suomessa.

Neste hyödyntää dieselissään esimerkiksi eläin- ja kasvirasvajätteitä. Nesteen lisäksi myös metsäyhtiö UPM valmistaa Lappeenrannan biojalostamollaan puupohjaista uusiutuvaa dieseliä.

Hintalappu 20 senttiä suurempi litraa kohti

Uusiutuvan dieselin laajamittaisen käyttöönoton tiellä on kuitenkin muutamia esteitä. Ensimmäinen on hinta.

Nesteellä on Helsingistä Rovaniemelle ulottuvalla alueella noin 50 asemaa, joilla uusiutuvaa dieseliä voi tankata. Vähittäismyyntijohtaja Sam Holmberg huomauttaa, että mitä laajemmalle uusi tuote leviää, sitä enemmän jatkuvia kuluja se tuottaa yhtiölle.

– Meidän pitää tarkastella, minne voimme kohtuullisin kustannuksin lisätä säiliö- ja mittarikapasiteettia. Eri dieseleitä kuljettavat erilliset säiliöautot, jotta fossiilinen ja uusiutuva tuote eivät pääse sekoittumaan, Holmberg sanoo.

Toistaiseksi uusiutuva diesel on vain vaihtoehto fossiiliselle tuotteelle. Uusiutuvan dieselin tuottaminen on fossiilista kalliimpaa, ja uusiutuva maksaa noin 20 senttiä enemmän litraa kohti.

– On annettu kuluttajalle mahdollisuus valita, sillä osalle pienikin ero voi olla ratkaiseva tekijä.

Nesteen markkinointi edullisuudesta perustuu siihen, että uusiutuvaa dieseliä voi tankata tavalliseen dieselkäyttöiseen autoon.

– Tämä on uusista energiamuodoista kustannustehokkain valinta, kun ei tarvitse ostaa uutta autoa vaan voi vain pistoolia vaihtamalla valita puhtaamman vaihtoehdon, Holmberg esittää.

Holmbergin mukaan niillä asemilla, joilla dieseliä on saatavana uusiutuvana ja fossiilisena, viidesosa dieselautoilijoista valitsee uusiutuvan vaihtoehdon.

Raaka-aineet eivät nykyisellään riitä

Vaikka uusiutuvasta dieselistä olisikin varaa maksaa, toiseksi ongelmaksi muodostuu jätteiden ja tähteiden eli raaka-aineiden rajallisuus. VTT:n Nylund havainnollistaa asiaa kysymällä, paljonko omassa käytössä syntyy jäteöljyä suhteessa siihen, paljonko polttoainetta autoon tankataan.

– Kun lasketaan yhteen koko maailman uusiutuvan dieselin tuotanto tällä hetkellä, se riittää Euroopan Unionissa kattamaan yhdeksän päivän dieselin kulutuksen, Nylund sanoo.

– Yksistään uusiutuva diesel ei tätä planeettaa pelasta, jotain muutakin pitäisi keksiä.

Uusiutuva diesel ei ratkaise liikenteen päästöongelmaa yksistään edes Suomessa. Jotta Suomessa liikenteen päästöt saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä, Nylundin mukaan tarvitaan biopolttoaineiden lisäksi myös sähköautoja ja keinoja, joilla polttomoottoriautojen kulutusta saadaan leikattua.

Lisäksi täytyy löytää uusia raaka-aineita, joista uusiutuvaa dieseliä voidaan jalostaa.

– Pidemmällä aikavälillä puhutaan levistä saatavista öljyistä ja ties mistä, Nylund sanoo.

Nesteeltä kerrotaan, että haastavampien jätevirtojen hyödyntämismahdollisuuksia tutkitaan koko ajan.

– Aikoinaan uusiutuvan dieselin tuotanto perustui yhteen kasvirasvaan. Jos reilun kymmenen vuoden aikana on tullut toistakymmentä raaka-ainetta lisää, eiköhän tulevaisuudessakin löydy sellaisia, joita emme vielä käytä, Holmberg arvioi.

Polttoainealan sisäiset kiistat kaatoivat etujärjestön

Suomessa helmikuussa hyväksytty laki velvoittaa, että vuoteen 2030 mennessä biopolttoaineiden osuus on 30 prosenttia kaikista tieliikenteessä käytetyistä polttoaineista. Neste tuki valmisteluvaiheessa lakiesitystä, sillä sen tuottamalla uusiutuvalla dieselillä velvoite voidaan täyttää.

Sen sijaan muut isot öljy-yhtiöt, St1 , Teboil ja ABC , vastustivat esitystä. Niiden mukaan laki takaa Nesteelle käytännössä monopoliaseman, se kun on lähes ainoa yhtiö, joka tuottaa talvioloihin soveltuvaa biopolttoainetta.

Poikkiteloin asettuneet öljy-yhtiöt katsoivat, että Neste voisi määrittää hinnan, jolla muiden täytyy ostaa lain edellyttämänä Nesteen uusiutuvaa dieseliä. Asiasta uutisoivat viime vuonna muun muassa  Yle  ja  Helsingin Sanomat .

Ristiriita yhtiöiden välillä kärjistyi niin pahaksi, että lopulta alan etujärjestö Öljy- ja biopolttoaineala ilmoitti lopettavansa toimintansa tämän vuoden alussa.

– Jäsenistön yhteisen toimintalinjan määrittely isoissa energia- ja ilmastopoliittisissa kysymyksissä on erittäin haastavaa. On arvioitu, että entisen kaltaiselle koko alan yhteiselle edunvalvonnalle ei enää löydy riittävää pohjaa, mikä johtaa järjestön toiminnan päättymiseen, tiedotteessa muotoiltiin.

Lähde: ESS

Uusimmat artikkelit

25.6.2019 | Alan Uutiset

”Sellumarkkinoilla normaali korjausliike” – hinta edelleen hyvällä tasolla, sanoo Metsä Groupin Hämälä

Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä ei kanna suurta huolta sellun hinnan viimeaikaisesta laskusuunnasta, sillä historiallisesti tarkasteltuna hintataso on edelleen ”hyvä”. Nykyinen hintataso ei myöskään vaikuta yhtiön arvioihin uuden Kemiin suunnitellun biotuotetehtaan kannattavuudesta. Varsinainen investointipäätös laitoksesta tehdään kesällä 2020.

Ford hyödyntää tuotannossaan yli miljardi kertakäyttömuovipulloa vuodessa

Autonvalmistaja Ford on löytänyt nerokkaan tavan käyttää uudelleen miljoonia muovipulloja. Jokaisessa yhtiön valmistaman Ford EcoSportin mattojen valmistukseen on käytetty 470 kertakäyttöistä muovista juomapulloa.

19.6.2019 | Tutkimus ja koulutus

Kumppaniverkostoista aiheutuu ongelmia yli 80 % yrityksistä

Kumppaniverkostoista johtuvat toimitusketjujen häiriöt ja liiketoiminnan keskeytykset luovat yrityksille painetta investoida kumppaniverkoston riskienhallintaan. Suomalaista yritysjohtoa huolestuttavat erityisesti kumppaniverkoston vastuullisuus- ja kyberriskit.

Cobotit auttoivat metallisorvaamon kasvuun

Yhteistyörobotti eli cobotti nosti savonlinnalaisen alihankintakoneistamo Ket-Metin kustannuskilpailukykyä roimasti.

llmalämpöpumppumyynnin rajua kasvua ruokki helteinen viime kesä

Lämpöpumppujen myynti Suomessa kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 47 prosenttia. Eniten rynnivät ilmalämpöpumput lähes 70 prosentin kasvulla, mutta myös maalämpöpumppujen, ilma-vesilämpöpumppujen ja poistoilmalämpöpumppujen myyntiluvut nousivat 10-15 prosenttia. 

Digitalisaatiolla säästöjä asumiskuluihin

Energianhallinnan ja automaation asiantuntija Schneider Electric järjesti eilen Helsingin messukeskuksessa jokavuotisen Innovation Summit -tapahtumansa. Viesti oli selvä: tekoäly ja IoT-tekniikka ovat nyt tulossa teollisuuden lisäksi vauhdilla myös kiinteistöihin säästöjä tuomaan

23.4.2019 | Kumppaniartikkeli

Kolme pointtia kunnossapidon kehittämisestä

Olemme saaneet olla mukana useiden eri organisaatioiden kanssa kehittämässä kunnossapitotoimintaa ja panneet merkille joitakin tärkeitä asioita, jotka ovat edesauttaneet näissä hankkeissa onnistumista. Kerromme tässä kolme asiaa, jotka kannattaa huomioida kunnossapitotoiminnan kehittämiseen tähtäävissä hankkeissa.