Standardit ryhmitellään kansainvälisen ICS-luokituksen (International Classification of Standards) mukaisesti. Standardit julkaistaan asiakirjoina, joita kuka tahansa voi hankkia ja käyttää. Standardien hankinta on maksullista - näin rahoitetaan huomattava osa SFS:n ja sen toimialayhteisöjen standardisointityöstä. Standardien käyttö ja hyödyntäminen on kutienkin maksutonta: standardia voi siis käyttää omassa liiketoiminnassaan, oli se sitten suurta tai pientä, ja kertoa käytöstä esimerkiksi asiakkaille. 

Standardeja laaditaan SFS:ssä ja sen toimialayhteisöissä.  Lue lisää standardien laatimisesta.

Myös kunnossapitohenkilöstön pätevöinnin vaatimuksille löytyvät omat standardinsa. Eurooppalaisen teollisuuden kunnossapitotyön laajentuessa ja monimutkaistuessa, on kunnossapitotehtäviä suorittaville henkilöille kehittynyt toisistaan poikkeavia ammatillisia työnkuvia. Uusi standardi määrittelee vaatimukset kyvykkyyksille, olennaiselle tietämykselle sekä perustason ja tavoitetason pätevyyksille. Koska standardi on voimassa koko Euroopassa, kunnossapitohenkilöstön pätevyyttä voidaan sen ansiosta arvioida kaikissa maissa yhtenäisin kriteerein.

Miten standardeja luetaan?

Standardin tunnuksen alussa oleva kirjainyhdistelmä (kuten SFS, EN tai ISO) kertoo organisaation, jossa standardin teksti on laadittu. Jos kirjainyhdistelmiä on useampi, on standardi voimassa kaikissa ko. organisaatioon kuuluvissa jäsenmaissa. 

Standardit laaditaan yleensä eurooppalaisessa tai kansainvälisessä yhteistyössä ja vahvistetaan EN-, ISO- tai IEC-standardeiksi. Jokainen jäsenmaa vahvistaa standardit edelleen omassa maassaan ja antaa standardille kansallisen tunnuksen. 

Eurooppalaisessa standardisoimisjärjestössä CENissä vahvistetun standardin tunnus on EN ja kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa julkaistun ISO. Tunnusyhdistelmä SFS-EN tarkoittaa, että sama standardi on voimassa sekä Suomessa että Euroopassa, SFS-ISO puolestaan sitä, että standardi on voimassa Suomessa ja ISOssa, mutta sitä ei ole vahvistettu CENissä.  SFS-EN ISO tarkoittaa, että standardi on vahvistettu kaikissa kolmessa organisaatiossa.

Kullakin maalla on oma tunnuksensa. Standardien SFS-EN ISO 1234 ja DIN-EN ISO 1234 taustalla on siis sama, identtinen ISO-standardi, joka on vahvistettu Euroopassa ja siten kaikissa CENin jäsenmaissa. Tämä numeroiden yhteneväisyys koskee vain eurooppalaisten ja kansainvälisten standardien vahvistamista eri maissa: samalla numerolla voi olla eri maissa eri kansallisia standardeja. Standardeja hankkiessa kannattaa huomioda siis myös otsikko.

Standardin rakenne

Jokaisen standardin rakenne on samanlainen. Standardi muodostuu alustavista, velvoittavista ja opastavista osista. Standardisoinnin säännöissä on määritelty, mitä asioita missäkin osassa tulee kertoa. Näin eri standardien käyttäminen yhdessä on helpompaa ja haluttu tieto löytyy nopeammin. 
SFS-standardin osat ovat:

• kansilehti (alustava)
• sisällys (alustava)
• esipuhe (alustava)
• johdanto (alustava)
• soveltamisala (velvoittava yleinen)
• viittaukset (velvoittava yleinen)
• termit ja määritelmät (velvoittava tekninen)
• vaatimukset (velvoittava tekninen)
• opastavat tiedot ja kirjallisuus. (opastava)

SFS-ISO- ja SFS-IEC-standardi sisältää kansallisen kansilehden, alkuperäisen ISO- tai IEC-standardin tekstin ilman kansilehteä sekä mahdolliset kansalliset liitteet.

Korvaavuus

Kun standardi kumotaan, se voidaan korvata uudella standardilla. Uuden standardin tunnus voi olla identtinen vanhan kanssa tai kokonaan uusi. Standardiin merkitään aina kyseisen tunnuksen painosnumero. Joskus standardi kumotaan, vaikka korvaava standardi ei olisi vielä valmistunut. Kaikkia kumottavia standardeja ei korvata uusilla standardeilla. Standardien korvaavuustiedot on merkitty kunkin standardin kohdalle  SFS:n verkkokaupan luetteloon.

Soveltamisala

Kaikissa standardeissa on soveltamisala. Siinä kerrotaan, mihin standardia on tarkoitus käyttää.

Velvoittavat viittaukset

Velvoittavissa viitauksissa esitetään luettelo niistä velvoittavista asiakirjoista (useimmiten standardeista) tunnuksineen ja otsikkoineen, joihin varsinaisessa tekstissä viitataan siten, että ne ovat välttämättömiä standardin soveltamiselle. Mahdollista esikuvastandardia tai opastavissa tiedoissa mainittuja asiakirjoja ei mainita viittauksissa.

Lähde: Suomen Standardisoimisliitto SFS ry