NRC Group kunnossapitäjäksi Riihimäki–Kokkola-rataosuudelle
NRC Group on valittu Riihimäen ja Kokkolan välisen rautatien radan ja turvalaitteiden kunnossapitäjäksi vuosille 2026–2030.
Kyseessä on Väyläviraston hallinnoiman rataverkon toiseksi suurin kunnossapitoalue 3, joka sijaitsee Suomen junaliikenteen vilkkaimmin liikennöidyllä Helsinki–Oulu-pääradalla.
13.6. solmitun kunnossapitosopimuksen arvo on 52,8 miljoonaa euroa ja siihen sisältyy kaksi kahden vuoden jatkosopimus optiota.
– Tämä on meille strategisesti erittäin merkittävä voitto, joka vahvistaa entisestään NRC Groupin roolia infran rakentajana ja kunnossapitäjänä Suomessa. Kunnossapito on yhtiömme ydinosaamista, ja tulemme varmistamaan kunnianhimoisesti ja erinomaisella laadulla junaliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta tällä Suomen keskeisellä rataosuudella, NRC Groupin Suomen maajohtaja Harri Lukkarinen sanoo.
Kunnossapitoalueeseen kuuluu pääraiteella osuus Riihimäen pohjoispuolelta Kokkolan ratapihalle. Muut alueeseen kuuluvat rataosat ovat Toijala-Valkeakoski, Niinisalo-Parkano sekä Pännäinen–Pietarsaari–Alholma-osuus. Lisäksi sopimus sisältää kolme suurta ratapihaa: Tampere, Seinäjoki ja Kokkola.
– Valmistaudumme tämän vuoden aikana projektin aloitukseen huolellisesti ja luomme siten edellytykset alkavan kunnossapitojakson laadukkaalle toteutukselle, kunnossapitoalue 3:n projektipäällikkö Joni Harju NRC Groupilta kertoo.
NRC Group vastaa radan kunnossapidosta myös kunnossapitoalueilla 9 (Pohjanmaan rata) sekä 12 (Oulu-Lappi).
Väylävirastolla on kaikkiaan 12 radan kunnossapitoaluetta ja ne kilpailutetaan 5–9 vuoden välein, riippuen sopimusten optiokausista.