Alan Uutiset | 16.5.2018

Pohjoinen teollisuus on miljardien eurojen investointien arvoinen

Moni yritys valitsee tietoisesti pohjoisen. Vaikka Pohjois-Suomessa on vähän väkeä, sinne on keskittynyt tiettyjen alojen huippuosaamista ja -yrityksiä. Pohjoisen teollisuuden asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat käydään läpi 23.–24.5. Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa Oulussa.

hatala-uusi-tehdas2020-mallinnuskuva 12122017

Suomen suurin kalanjalostaja Hätälä laajentaa Oulun tehdastaan. Vuoteen 2025 ulottuvalla investointiohjelmalla tehtaan pinta-ala yli kolminkertaistuu. (Kuva:Hätälä)

Pohjois-Suomessa investoidaan lähivuosina miljardien eurojen edestä teollisuuteen tai sitä edistävään infrastruktuuriin. Biojalostamohankkeet, Fennovoiman Hanhikivi 1 sekä kaivannaisteollisuuden ja energia-alan kasvuvisiot ovat tästä esimerkkejä.

Jo nyt Pohjois-Suomen osuus Suomen viennistä on 10 prosenttia. Väkilukuun suhteutettuna osuus on valtava ja osaamisen ja asiantuntemuksen määrä omaa luokkaansa. Pohjoinen vetää puoleensa erityisesti metsä-, metalli- ja kaivannaisteollisuutta. Niiden ympärillä kasvavat alihankkijayritykset, palvelut ja matkailu, mutta myös innovaatiot ja tulevaisuuteen tähtäävät hankkeet, kuten akkuteollisuuden kehittäminen.

Pohjoisen suurinvestoinnit tarkoittavat työtä, hyvinvointia ja elinvoimaisuutta koko Suomeen, erityisesti pohjoisille alueille. Se on myös konkreettinen todiste siitä, että Pohjois-Suomi on erittäin kiinnostava ja potentiaalinen alue yritystoiminnalle.

Tietoa pohjoisen suurhankkeista ja kontakteja niiden edustajiin on tarjolla 23.5. Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia -tilaisuudessa. Pohjoinen Teollisuus -kongressi on asiantunteva katsaus teollisuuden kehittämiseen, muun muassa tiedolla johtamiseen ja digitalisaatioon. Mining day -seminaarissa 24.5. digitalisaatiota pohditaan kaivannaisteollisuuden näkökulmasta.

Pohjois-Suomi kansainvälisessä keskipisteessä

Pääkaupunkiseudulta katsottuna Pohjois-Suomi voi tuntua kaukaiselta. Kun katsotaan karttaa teollisuuden tarpeista käsin, Pohjois-Suomi onkin keskipisteessä. Sinne keskittyvät kaivostoiminnan vyöhyke ja metsäteollisuuden toimijat, vahvistuva arktinen talous sekä vaikkapa kasvavat matkailun ja ajoneuvotestauksen elinkeinot. Kansainvälisyys ja yhteydet koko Barentsin alueelle ovat pohjoisen arkea, tulevaisuudessa enenevissä määrin.

Logistiikka on olennainen teema, kun puhutaan pohjoisen teollisuudesta. Kustannustehokkaan logistiikan edellytyksiä ovat saavutettavuus, toimitusvarmuus ja häiriöttömyys. Esimerkiksi logistiikan digitalisaatio, infrastruktuurin kehittäminen ja älykäs sähköinen liikenne puhuttavat pohjoisen elinkeinoelämän toimijoita. Siksi Pohjoinen Teollisuus tarjoaa tänä vuonna uudistetun Kuljetus ja logistiikka -alueen, jossa muun muassa nämä aiheet saavat sijansa ohjelman puheenvuoroissa ja messuosastoilla.

Energiamurros kasvattaa luonnonvarojen kysyntää

Aina kun puhutaan pohjoisista alueista, puhutaan myös vastuullisuudesta. Oli kyse sitten teollisuudesta, infrastruktuurista tai matkailusta, kasvua tulee rakentaa ympäristö, tulevaisuus ja eri sidosryhmien tarpeet huomioon ottaen.

Kestävän kaivosteollisuuden verkosto tekee Suomessa erinomaista työtä. Pohjoisessa Teollisuudessa verkosto järjestää englanninkielisen yleisötilaisuuden, jossa keskustellaan energiamurroksen vaikutuksesta luonnonvarojen kysyntään arktisilla alueilla. Muun muassa sähköauto- ja akkuteollisuus tarvitsee harvinaisia metalleja ja mineraaleja.

Kansainvälistä yhteistyötä kehittämällä pohjoiset valtiot ja yritykset saavat käyttöönsä klusteriosaamista ja resursseja, joihin ne eivät yksin pystyisi. Mitä voitaisiin saada aikaan vaikkapa yhdistämällä suomalainen tietoliikenne-osaaminen ja mineraalien tutkimus ruotsalaiseen vahvaan maanalaiseen teknologiaan ja automaatioon? Pohjoisessa Teollisuudessa on mukana yhteistyöstä kiinnostuneita toimijoita mm. Ruotsista ja Venäjältä. Kansainvälisessä Mining 4.0 -seminaarissa esillä ovat kaivosalan innovaatiot, sähköistäminen ja automaatio sekä yhteistyön mahdollisuudet ruotsalaisten yritysten ja kehittäjien kanssa.

Juha Nyholm tuoteryhmäpäällikkö, teollinen toimiala Expomark Oy

Lue lisää: Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumaa on kehitetty yritysten tarpeista lähtien

               

                Pohjoismainen kaivostoimiala tarvitsee tiiviimpää yhteistyötä 

Uusimmat artikkelit

Tuuliturbiinin siiven eroosio-ongelma ratkesi tekoälyn avulla

Tuuliturbiinin siipimateriaalin eroosio sääolosuhteiden vaikutuksesta on ongelma, joka koskee koko tuulienergiasektoria. VTT:n antiAGE-projektissa materiaaliongelmaan löydettiin tekoälyn ja 3D-tulostuksen avulla toimiva ratkaisu.

Kaivostoiminta tehostuu uusien sensori-innovaatioiden avulla

Uusien röntgen- ja 3D-kuvantamisteknologiaan perustuvien sensorien sensorifuusiolla parannetaan mineraalivarojen 3D-mallinnusta ja tehostetaan arvometallien erottelua. VTT koordinoi sensorikehitystä yhdessä yritysten, kansainvälisten tutkimusinstituuttien sekä kaivosalan yhteisöjen kanssa X-Mine EU-projektissa. 

18.1.2019 | Tutkimus ja koulutus

T&k-kulut ajavat autonvalmistajia alliansseihin

Sähkö- ja robottiautojen kehittäminen on kallista puuhaa, samoin puhtaampien ajopelien rakentelu. Uusien autojen pilviä hipovat t&k-kustannukset pakottavat isotkin autonvalmistajat liittoumiin eli alliansseihin. Ford ja VW toimivat jo yhdessä, mikä lisää paineita vaikkapa Daimlerin ja BMW:n suuntiin.

17.1.2019 | Alan Uutiset

Kunnossapitopalveluihin erikoistunut Viafin Service ostaa Gasum Tekniikan

Gasum myy tytäryhtiönsä Gasum Tekniikka Oy:n teollisuuden kunnossapitokumppanille Viafin Service Oyj:lle. Yrityskauppa on osa Gasumin strategiaa keskittyä pohjoismaisten kaasumarkkinoiden ja energiainfrastruktuurin kehittämiseen. Kaupan odotetaan toteutuvan helmikuun loppuun 2019 mennessä. Yrityskaupassa Gasum Tekniikasta tulee osa Viafin Service-konsernia.

SKAL vaatii miljardin euron lisärahoitusta tiestölle; avaa keskustelun tavaraliikenteen päästövähennyksen keinoista

Kaasu on vaihtoehto kevyimmissä yhdistelmissä ja sähkö taajamien jakeluliikenteessä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n laskelmien mukaan vielä vuonna 2045 yli 80 prosenttia maanteiden tavaraliikenteen energiankulutuksesta on kuitenkin nestemäistä dieseliä. Panostus uusiutuvista raaka-aineista valmistettuun dieseliin ja biokaasuun olisikin Suomen tavaraliikenteelle paras ympäristövalinta. 

Painelaitteiden korjaus- ja muutostöitä koskeva ohje uudistettu

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut uudistetun version painelaitteiden korjaus- ja muutostöitä koskevasta ohjeesta. Ohjeessa kerrotaan, millaisia vaatimuksia painelaitesäädökset asettavat painelaitteiden käytönaikaisille korjaus- ja muutostöille.