Teollisuuden uudet tilaukset kasvaneet koko alkuvuoden – kesäkuussa suurin kasvu metalliteollisuudessa
Yritykset saivat kesäkuussa uusia tilauksia kemianteollisuudessa ja metalliteollisuudessa enemmän kuin vuosi sitten. Paperiteollisuudessa tilaukset sen sijaan vähenivät 3,8 prosenttia. Alkuvuonna metalliteollisuudessa on saavutettu vuoden 2022 taso.
Tilastokeskus julkaisi uusimmat tiedot. Teollisuuden uusien tilausten arvo jatkoi kasvuaan kesäkuussa.
Kaikkiaan uusien tilausten arvo kasvoi 19,1 % vuodentakaisesta. Eniten kasvua nähtiin metalliteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli kesäkuussa 26,1 % vuodentakaista suurempi. Kemianteollisuudessa uusien tilausten arvo oli myös 18,0 % korkeampi kuin vuotta aiemmin, selviää teollisuuden uudet tilaukset -tilaston tiedoista.
– Kemianteollisuudessa ja metalliteollisuudessa viime vuoden loppupuolella alkanut myönteinen trendi jatkuu. Paperiteollisuudessa trendi on ollut hieman alaspäin vuoden 2025 toisella neljänneksellä, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Petri Koivisto.
– Tilastoa tulkittaessa on kuitenkin muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan, Koivisto jatkaa.
Metalliteollisuus saavutti vuoden 2022 tason
Alkuvuoden aikana uusien tilausten arvo teollisuusalan yrityksissä kasvoi 10,0 % vuoden 2024 tammi-kesäkuuhun verrattuna.
Eniten kasvua tämän vuoden tammi-kesäkuussa oli metalliteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli 11,8 % viime vuoden vastaavaa aikaa suurempi. Kemianteollisuudessa tilaukset puolestaan kasvoivat 7,2 % ja paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 5,6 %”, sanoo Koivisto.
– Varsinkin metalliteollisuudessa trendin kehitys on tällä hetkellä jyrkästi ylöspäin, ja toimialalla on saavutettu vuoden 2022 taso tilausten arvossa. Pidemmän aikavälin tuloksia tarkasteltaessa on hyvä kuitenkin muistaa, että teollisuuden uusien tilausten indeksistä ei ole poistettu hintojen vaikutusta vaan se lasketaan käyvin arvoin, Koivisto lisää.