Mika Maliranta on suomalainen taloustieteilijä. Hän on työskennellyt vuodesta 2009 tutkimusjohtajana Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ja osa-aikaisena professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Maliranta on tutkinut muun muassa talouskasvua, tuottavuutta, työntekijöiden liikkuvuutta, innovaatioita ja kilpailua.

Malirannan mukaan Suomessa toimivien yritysten suurin haaste tällä hetkellä on heikko kustannuskilpailukyky. Erityisesti työvoimakustannusten kilpailukyvyssä suhteessa työn tuottavuuteen olisi parannettavaa.

– Eräiden arvioiden mukaan Suomessa on jopa 10–15 prosentin kilpailukykyvaje. Suomen talous onkin nyt yritys- ja työpaikkarakenteisiin ulottuvan rakennemuutoksen keskiössä. Talouskasvun kannalta tärkeä uusien tuottavien työpaikkojen luonti on lähtenyt kuitenkin jo melko hyvin käyntiin, ja tämä näkyy monilla eri toimialoilla. Tässä suhteessa ollaan samassa tilanteessa kuin 1980-luvun jälkipuoliskolla, jolloin teollisuuteen alkoi syntyä uusia tuottavia tuotantolaitoksia. Ne olivat alussa pieniä, mutta niistä tuottavimmat kasvoivat niin, että 1990-luvun loppupuoliskolla niillä oli merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn.

Vaikka merkkejä onnistuneesta rakennemuutoksen eli luovan tuhon etenemisestä Suomen yritysmaailmassa onkin olemassa, Suomen kansantalouden tilanne ei ole minkään mittapuun mukaan tyydyttävä.

– Suomen kilpailukyvyssä on ongelmia, joita kotimainen tai globaali suhdannekäänne ei nopeasti korjaa. Taloudessa on rakenteellisia ongelmia, ja niistä päästään eroon vain rakenteiden muutoksen kautta.

Talouden rakenteiden muutokset eivät kuitenkaan koske yksinomaan Suomea, vaan kaikki vaurastuvat maat käyvät läpi vastaavanlaisen kehityspolun. Suomelle ominaista on kuitenkin ollut muutosten voimakkuus viimeisten vuosien aikana.

– Olemme ikään kuin siirtyneet hallitusta laskeutumisesta eräänlaiseen vapaaseen pudotukseen. Nimenomaan näistä ongelmista saamme lukea lähes päivittäin median kautta, sillä talouden kyky ”absorboida” teollisuudesta vapautuneita työntekijöitä on rajallinen. 

Investointien laadulla on merkitystä

Entä millaisena Maliranta näkee Suomen teollisuuden investointitahdin juuri nyt? Kilpailukyvyn kannalta tärkein kysymys hänen mielestään ei ole investointien absoluuttinen määrä, vaan niiden laatu ja, mitä myönteistä niiden avulla saadaan aikaan suomalaisissa yrityksissä ja Suomen kansantaloudessa.

– Olennainen kysymys on se, että suuntautuvatko Suomen tällä hetkellä vähäiset investoinnit sellaiseen tuotantotoimintaan, jolla on tulevaisuudessa korkean arvonlisäyksen mahdollisuus. Toki alhainen investointiaste on huolestuttava merkki, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi pohtia sitä, mihin suuntaan teollisuudessa nämä investoinnit kohdentuvat. Syytä olisi ainakin toivoa, että ne suuntautuvat niihin tuotantoyksikköihin, joissa uutta tuotantoteknologiaa otetaan käyttöön.

Malirannan mielestä alhainen investointiaste voikin olla jopa positiivinen signaali Suomen rakennemuutoksen etenemisestä. Vanhaa tuotantokapasiteettia ylläpitävien korvausinvestointien sijaan Suomen kilpailukyvyn nosto tarvitsee lisäpanosta uuteen teknologiaan, erityisesti digitalisaatioon.

– Talouskasvun välttämätön ehto on, että tuotantotoiminta Suomessa uudistuu. Tällöin tärkeintä ei ole investointiaste, varsinkin jos tällä tarkoitetaan sitä, että tuottamattomaksi joutunutta toimintaa ylläpidetään tai laajennetaan entuudestaan.

– Mikäli minun taloutta koskeva spekulaationi, toiveeni tai diagnoosini toimii – eli investoinnit ovat kyllä vähentyneet, mutta samalla keskittyneet uuteen, tehokkaaseen tuotantoon – on aihetta olettaa, että myös investointiaste alkaa Suomessa seuraavien vuosien aikana piristyä. 

Digistä apua teollisuuteen

Digitalisaatio puhuttaa tänä päivänä monia. Malirannan mukaan se ei kuitenkaan ole mikään ihmelääke kilpailukykyongelmissa painiville yrityksille. Yritykset tarvitsevat osaamista, jotta digitalisaation hyödyt saadaan parhaiten irti ja yritysten kilpailukykyä parannettua.

– Digitalisaatio on kuitenkin konkreettinen esimerkki siitä asiasta, jota toivon mukaan tapahtuu eri toimialojen sisällä. Digitalisaatiosta on apua hyvin monella eri toimialalla eli kyse ei ole siitä, että mitkä alat ovat rakennemuutoksen kourissa, vaan mitkä yritykset pystyvät Suomessa digitalisaatiota menestyksekkäästi hyödyntämään.

Suomessa lyhyen aikavälin ongelmana on se, että työvoimakustannukset ovat liian korkeat suhteessa tämän hetkiseen tuottavuuteen. Voisivatko yritykset parantaa tuottavuuttaan satsaamalla enemmän euroja työntekijöidensä työhyvinvointiin?

Malirannan mukaan kansainvälistä tutkimusnäyttöä on siitä, että työhyvinvoinnilla on vaikutusta tuottavuuteen. Toisaalta näyttöä on myös siitä, että tuottavuus vaikuttaa positiivisesti työhyvinvointiin. 

– Toisin sanoen yritys, joka on löytänyt itselleen ”järkevän” teknologian tai tuotantotavan pystyy tarjoamaan parempia työpaikkoja kuin yritys, joka ei ole pystynyt löytämään tuottavuuden kannalta optimaalista tuotantotapaa.

Työhyvinvoinnista on esitetty mediassa arvioita sen rahamääräisistä vaikutuksista yritysten kannattavuuteen. Maliranta suhtautuu kuitenkin itse skeptisesti tämänkaltaisiin laskelmiin. 

– Tämä ei tarkoita sitä, ettei työhyvinvointi olisi todella tärkeä asia, mutta joihinkin julkisuudessa esiintyneisiin laskelmiin neuvoisin suhtautumaan sangen kriittisesti.

– Järkevät yritykset pyrkivät kehittämään mahdollisimman hyviä teknologioita, joilla ne voivat tehostaa tuotantoaan. Samanaikaisesti ne joutuvat kilpailemaan ja kamppailemaan, että saisivat houkuteltua hyvää työvoimaa itselleen, ja saada ihmiset myös viihtymään organisaation palveluksessa. Jos kilpailu on kireää, ne yritykset pärjäävät, jotka onnistuvat näissä molemmissa. Sattumaa tai ei, niin yleensä myös ne samat osaajat, jotka osaavat tehdä hyviä tuotteita, osaavat myös pitää hyvää huolta niiden tekijöistä.

www.etla.fi

Teksti Nina Garlo-Melkas, nina.garlo(at)omnipress.fi