– Kunnossapidon osalta muutos on ollut merkittävä. Aikanaan kunnossapito oli yhtä kuin korjaus ja romutus. Sittemmin ryhdyttiin miettimään, mitä voikaan saada aikaan, kun kunnossapitoon panostetaan enemmän. Tässä mielessä 90-luvun lama oli positiivinen: se runteli vähän kaikkia rakenteita Suomessa ja pakotti puuttumaan moniin asioihin, jotka ehkä aiemmin nähtiin vähemmän merkityksellisinä, kertoo Konecranes Servicen North-alueen johtaja Kari Åkman.

Sähkötekniikan DI Kari Åkmanilla on lähes 40 vuoden kokemus prosessiteollisuuden palveluksessa Suomessa. Uransa aikana hän on nähnyt muun muassa sen, kuinka 90-luvun lama pakotti niin pienet kuin suuret teollisuuden alan yritykset etsimään keinoja toimintojen tehostamiseksi ja kulujen säästämiseksi. Yrityksille tuli välttämättömäksi etsiä tapoja tehostaa myös kunnossapitotoimintoja – esimerkiksi uusien teknologioiden avulla.

– Työurani alkuvuosina kunnossapito oli lähinnä laitteiden korjaamista eli reagointia siihen, kun jotakin piti tehdä. Sen merkitystä ei ajateltu yhtään tuotannontekijänä – eikä toisaalta nähty mitä etua kunnossapidolla voitiin saavuttaa. 90-luvulle tultaessa näkyviä teemoja olivat kustannusten keventäminen, toimintojen tehostaminen ja oikeiden toimintatapojen rakentaminen, Åkman sanoo.

Åkmanin mukaan nyt teollisuudessa haetaan monin eri tavoin tuotanto- ja toimintaprosessien jatkuvaa kehittämistä ja tiedon hyödyntämistä käytettävyyden parantamiseen. Myös laitteiden elinkaariajattelu on tullut osaksi nykypäivää; esimerkiksi kiertotalousajattelu on monissa organisaatioissa otettu olennaiseksi osaksi ylläpidon päätöksentekoa.

– Ratkaisujen elinkaaren pitää olla mahdollisimman pitkä ja materiaalien tietysti kierrätettäviä. Teollisuudessa ei haluta enää korvata laitteita tai niiden komponentteja ”varmuuden vuoksi” vaan vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat elinkaarensa lopussa.

Suoritteita – ei kiinteitä investointeja

Kiertotalousajattelu näkyy Åkmanin mukaan myös siinä, että tänä päivänä monet yritykset, eivät halu sitoa rahaa kiinni laitteisiin. Laitteita yhä useammin liisataan – tai ostetaan jopa pelkkiä yksittäisiä suoritteita ilman pitkäaikaisia maksusitoumuksia taseen keventämiseksi.

– Konecranesin kaltaisessa nostamisliiketoiminnassa tämä on jo tavallista: esimerkiksi satamaoperaattorit ostavat nostotoimintaa eivät nosturia itsessään konttiliiketoimintansa tarpeisiin. Muualle teollisuuteen liiketoimintamallia on ollut vähän vaikeampi rakentaa, mutta sitä kohti ollaan kuitenkin menossa, hän sanoo.

Åkmanin mukaan, mitä enemmän osataan jatkossa hankkia suoritteita yksittäisten laitteiden sijaan, sitä vauhdikkaammin tulee palveluliiketoiminnan merkitys teollisuudessa kasvamaan. Markkinoiden tiukentuessa palveluliiketoiminnasta tulee teollisuusyrityksille entistäkin tärkeämpi erottautumiskeino – jatkossa tulevat etenkin erilaiset tarkastukset sekä kunnon ja laitteen eliniän arviointipalvelut lisääntymään.

– Kilpailukyvyn parantaminen rakennetaan hyvillä laitteilla ja prosesseilla, mutta kilpailijoista erottuminen saadaan aikaan olemalla toiminnallisesti parempi kuin kilpailija. Tämä voi toteutua esimerkiksi hyödyntämällä laitteiden ominaisuuksia, historiatietoja, käyttötietoja parhaalla mahdollisella tavalla, Åkman muotoilee.

Turvallisuusasiat ytimessä

Se miten suomalaisissa teollisuusyrityksissä nykyisin suhtaudutaan turvallisuusasioihin, saa Åkmanilta kehut. Teollinen työ on muuttunut paljon suojavarusteiden, perehdyttämisen ja valvonnan osalta.

– Asenteet työturvallisuutta kohtaan ovat muuttuneet, ja siitähän ne teot lähtevät. Se että työturvallisuutta lisäävät suojavälineet ovat käytössä, on kuitenkin vain yksi turvallisuustekijä. Tänä päivänä teollisuudessa mietitään hyvin tarkkaan, mitkä ovat mahdolliset vaaran paikat jo ennen työn aloittamista. Puhutaan riskin arvioinnista (Risk Assessment), joka on tänä päivänä yleisessä käytössä monilla teollisuuden työpaikoilla, Åkman pohtii.

Suurissa organisaatioissa Risk Assessment -käytännöt ovat ehdottomasti jo tätä päivää, mutta Åkmanin mukaan myös pienemmän koon yritykset ottavat jo isommista hyvin mallia.

– Suuret organisaatiot edellyttävät pienemmiltä kumppaneiltaankin vastaavanlaisia turvallisuuskäytäntöjä. Joka päivä tilanne työturvallisuuden osalta paranee kaikissa yrityksissä. On ollut hienoa katsoa, miten paljon tapaturmat ovat vähentyneet meidänkin firmassamme 15–30 vuoden aikana.

Åkmanin mukaan Konecranesilla poissaoloon johtavien tapaturmien määrä on vähentynyt jopa 90 prosenttia 80-luvun alkuvuosilta.

– Nykyään työturvallisuutta kuvaava tapaturmataajuusindeksi (LTA1-indeksi) on noin 3 tapaturmaa per miljoona työtuntia, kun vielä 80-luvulla se oli 10–15 tapatumaa per miljoona työtuntia.

Työturvallisuuden merkityksen kasvu heijastuu sekä asenteissa työturvallisuutta kohtaan että siinä, miten ihmisiä koulutetaan turvallisuusasioihin.

– Nykyään jo ymmärretään, mikä on turvallinen työskentelytapa. Tukea turvallisuuskulttuurin muutoksille ovat antaneet myös erilaiset kampanjat, joilla nostetaan työturvallisuusasioita esiin. Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on työpaikkojen Nolla tapaturmaa -foorumi.

Trouble shooting minimiin

Digitalisaatiokehitys näkyy kunnossapitopuolella siinä, miten tiedon kerääminen, analysointi ja sen hyödyntäminen ovat viime vuosina lisääntyneet. Kerätyn tiedon analysointi on erityisesti 2010-luvulla kehittynyt harppausaskelin, ja nykyään osataan myös historiatietoja hyödyntää tehokkaasti. Monet teollisuusyritykset ovatkin voineet siirtyä ”tulipalojen sammuttelusta” kohti ennakoivan kunnossapidon (Predictive Maintenance) – ja jopa ennustavan kunnossapidon (Preventive Maintenance) käytäntöjä.

– Analysoinnin taso kehittyy koko ajan – mitä paremmin pystytään analysoimaan mittaustuloksia, sitä paremmin pystytään ennakoimaan laitevikoja ja koneiden käyttäytymistä, sanoo Åkman.

Hänen mukaansa seuraava vaihe on mitä todennäköisemmin niin sanottu Prescriptive Maintenance.

– Tässä vaiheessa meillä on niin paljon tietoa käytössä ja päättelymekanismit ovat kehittyneet niin paljon, että osataan jo ennakoida, mitä toimenpiteitä laitteille pitää tehdä milloinkin, Åkman sanoo.

Kunnossapidon siirtyminen ennustavampaan suuntaan merkitsee toki muutosta kunnossapitäjän työhön, mutta Åkmanin mukaan edelleen tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät läpikotaisin laitteiden tekniikan ja osaavat tiukan paikan tullen paikantaa äkillisten laitevikojen perimmäisen syyn. Toisin sanoen Trouble Shooting -osaamistakin jatkossa tarvitaan, mutta sen varaan ei pidä rakentaa kunnossapitoa.

Åkmanin mukaan uudet teknologiat vähentävät kunnossapidon alalla ”tylsää työtä” sekä nopeuttavat tiedon hyödyntämistä, ja sitä kautta osataan tehdä oikeita ratkaisuja.

– Paljon puhuttu AI:kin nimenomaan auttaa siinä, että tieto on jalostetumpaa siinä vaiheessa, kun se tulee kunnossapitäjän käyttöön.

Entä, mikä on Åkmanin näkemys Suomen teollisuuden kilpailukyvystä kunnossapitoalan osaamisen osalta? Suomalainen kunnossapidon osaaminen on perinteisesti ollut huippuluokkaa. Onko se sitä edelleen?

– Suomi on pieni maa mutta teollisesti vahva. Pienessä maassa kannattaa hyödyntää sitä osaamista, jota maassa on kehitetty, ei pyrkiä keksimään kaikkea itse. Alan osaaminen ja asenne työntekoa kohtaan ovat Suomessa edelleen huipputasoa. Kunnossapidossa pitää olla järjestelmällinen, suunnitelmallinen ja systemaattinen. Näissä ominaisuuksissa suomalaiset ovat vahvoilla.

Åkmanin mukaan kustannustehokkuuden ja kustannustason kurissapito on jatkuvasti agendalla, mikä vaikuttaa myös työnantajien odotuksiin kunnossapitoalan osaajia kohtaan.

– Vastuunotto työtehtävistä on tärkeää. Koska kustannustasomme Suomessa on joka tapauksessa korkea, työmarkkinoilla pitää pärjätä sekä osaamisella että asenteella, Åkman päättää.

Teksti: Nina Garlo-Melkas

Kuvat: Timo Porthan