Tampereen yliopisto ja VTT johtamaan yhteensä 32 miljoonan euron rahoituksella pk-yritysten robotisointia

Ketterän tuotannon mahdollistavaa robotiikkaa kehitetään lähivuosina Tampereella EU:n Horisontti 2020 -ohjelman kahdessa hankkeessa, joiden yhteisbudjetti on 32 miljoonaa euroa. Hankkeita koordinoivat Tampereen yliopisto ja VTT. 

artificial_intelligence

Tampereen yliopiston koordinoima TRINITY-hanke ja VTT:n koordinoima DIHauttavat pk-yrityksiä robotisoinnissa tarjoamalla niille uusia teknisiä ja standardoituja ratkaisuja, räätälöityä koulutusta sekä pääsyn Euroopan laajuisiin osaamisverkostoihin. Hankkeet mahdollistavat pk-yritysten digitalisoinnin kustannustehokkailla piensarjatuotannon robottiratkaisuilla.

Elektroniikka- ja autoteollisuus sekä muu suursarjatuotanto ovat pitkään olleet robotiikan suuria hyödyntäjiä. Pienempien yritysten kohdalla sen hyödyntäminen ei ole yleistynyt samaa vauhtia. Perinteinen teollisuusrobotiikka koetaan joustamattomaksi ja vaikeaksi ottaa käyttöön piensarjatuotannossa. Taustalla vaikuttavat vanhentuneet käsitykset robotiikan suorituskyvystä ja sen mukautuvuudesta tuotannon muutoksiin. Viime aikoina myös osaajapula on rajoittanut investointihalukkuutta Suomessa. 

– Robottien käyttöönottokustannukset ja -aika tulevat puolittumaan, mikä tuo ennennäkemätöntä joustavuutta ja ketteryyttä pk-yritysten tuotantoon ja kaksinkertaistaa niiden tuottavuutta, sanoo DIH2-hankkeen koordinaattori Ali Muhammad VTT:ltä.

– Joustava ja tehokkaasti hyödynnettävä robotiikka on yksi keinoista, joilla valmistus ja sen mukana työpaikat pystytään pitämään Euroopassa, painottaa projektin koordinaattorina toimiva Tampereen yliopiston kone- ja tuotantotekniikan professori Minna Lanz.

Molemmat hankkeet ovat nelivuotisia ja ne tarjoavat tutkimus- ja kehitysrahoitusta yritysten omiin sovelluskokeiluihin. Avoimen haun kautta jaettavaa rahoitusta kanavoidaan hankkeiden kautta yhteensä 16 miljoonaa euroa.

TRINITY: ihmisen ja robotin yhteistyö valmistavassa teollisuudessa
TRINITY-hanke esittelee yhteistyössä hankekonsortion kanssa lähes 20 kehittynyttä tuotantosovellusta pk-yritysten tarpeisiin. Demonstraatiot hyödyntävät robotiikan, teollisen internetin ja tietoturvan viimeisimpiä teknologioita. Julkiset demonstraatiot toimivat esimerkkeinä modernin robotiikan mahdollisuuksista ja niitä voidaan edelleen kehittää ja muokata kiinnostuneiden yritysten tarpeisiin.

Tampereen yliopisto keskittyy hankkeessa ihmisen ja robotin yhteistyöhön valmistavassa teollisuudessa. Erityisesti korkealaatuisten piensarjatuotteiden valmistuksessa ihmisen ja robotin välinen yhteistyö on tulevaisuudessa tarpeen.

Hankkeeseen osallistuu kuusitoista partneria ympäri Euroopan. Mukana on yliopistoja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja alan verkostoja. Suomesta TRINITY-konsortioon kuuluvat koordinaattorin lisäksi Fastems Tampereelta ja CENTRIA-ammattikorkeakoulu Ylivieskasta.

Ketterän tuotannon verkosto DIH2

DIH2-hanke on yleiseurooppalainen, ketterän tuotannon ja robotiikan verkosto. Se edustaa 26 eurooppalaista ekosysteemiä ja sen tavoitteena on saavuttaa yli 300 000 valmistavan teollisuuden pk-yritystä. Yritysten käyttöön DIH2--konsortio tarjoaa asiantuntemusta ja tukea keskeisiin ketterän tuotannon haasteisiin, mukaan lukien teknologia, investoinnit, standardisointi, osaaminen ja kompetenssit sekä etiikka-, tieto- ja kyberturvallisuus.

DIH2-konsortio koostuu 37 partnerista, 28 maasta, mukaan lukien 26 innovaatiokeskusta sekä 10 operatiivista asiantuntemusta tarjoavaa yritystä. Kymmenen globaalia yrityssponsoria on sitoutunut tukemaan hanketta. 

Uusimmat artikkelit

25.3.2019 | Alan Uutiset

SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalle autoteollisuuden IATF 16949:2016 -sertifiointi

DNV GL sertifiointilaitos on arvioinut SSAB:n Hämeenlinnan tehtaan toimintaa. Tehtaalle on myönnetty autoteollisuuden IATF 16949:2016 – sertifikaatti. IATF 16949:2016 -standardissa määritellään autoteollisuuden laadunhallintajärjestelmän vaatimukset.

Fortumin ratkaisu nostaa akkujen kierrätysasteen yli 80 prosenttiin

Yhteiskunnan sähköistyminen lisää tulevaisuudessa merkittävästi tarvetta akuille. Fortum on kehittänyt ratkaisun, jonka ansiosta yli 80 prosenttia sähköauton akusta pystytään jatkossa kierrättämään. Ratkaisu palauttaa akussa olevat arvokkaat metallit kiertoon ja pienentää sähköauton akkujen ympäristörasitusta vähentämällä koboltin, nikkelin sekä muiden harvinaisten metallien louhinnan tarvetta.

Mittava hyökkäys norjalaiseen alumiiniyhtiöön, siirtyy manuaalisiin operaatioihin

Yksi maailman suurimmista alumiinin valmistajista, norjalaisyhtiö Norsk Hydro ASA on tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa maanantaina alkaneiden kyberhyökkäysten vuoksi.

15.3.2019 | Kumppaniartikkeli

Konecranesin asiakasportaali on kunnossapitopalvelun tiedonlähde

Konecranes tuo teollisen internetin edut asiakkaiden ulottuville yourKONECRANES-asiakasportaalin kautta. Asiakasportaali yhdistää laitteiden reaaliaikaisen käyttö- ja kuntotiedon järjestelmällisen kunnossapidon tuottamaan tietoon. Portaalin uusimpana ominaisuutena on online-raportointinäkymä, jonka kautta asiakkaat saavat reaaliajassa tiedot valmistuneesta huollosta digitaalisessa muodossa.

Tamspark tuo esiin additiivisen valmistuksen hybridiratkaisuja Tampereen Advanced Engineering -messuilla

Automaatiosta ja additiivisen valmistuksen hybridiratkaisuista tulee tärkeitä kilpailukeinoja yrityksille, jotka haluavat nostaa tuotantonsa seuraavalle tasolle. Suomalainen 3D-tulostuskoneiden maahantuoja ja toimittaja Tamspark esittelee näitä mahdollisuuksia Tampereella 20.–21.3.2019 järjestettävillä Advanced Engineering -messuilla.

LST Etävalvonta auttaa vähentämään tuotannon hallitsemattomia käyttökatkoja

LST Teollisuuspalvelu esittelee Uusi Teollisuus -messuilla langattoman kunnonvalvontapalvelun LST Etävalvonta -palvelun, joka on tärkeä osa teollisuuden riskienhallintaa.

12.3.2019 | Tutkimus ja koulutus

Konecranes perustaa datalaboratorion Ranskaan

Konecranes ilmoitti perustavansa datalaboratorion Ranskaan Lyonin kaupunkiin. Taustalla on pyrkimys lisätä tuotteiden, palveluiden ja toimintojen digitaalisuutta teollisen internetin hyötyjen valjastamiseksi. Konecranesilla on etävalvonnassa 20 000 laitetta maailmanlaajuisesti ja digitaaliset elinkaarenaikaiset tiedot yli 600 0000 laitteesta. Yhtiöllä onkin vahva usko siihen, että datan hyödyntämiseen perustuva arvonluonti tulee mullistamaan materiaalinkäsittelyteollisuuden.