– Altistumisen arvioinnin tulee perustua mahdollisimman tarkkaan tietoon hiukkasten pitoisuudesta ja kokojakaumasta, kertoo tutkija Mirella Miettinen Itä-Suomen yliopistosta.

Nanohiukkasten lukumääräpitoisuus ja kokojakauma muuttuvat nopeasti siirryttäessä kauemmaksi päästölähteestä ja siksi työntekijöiden altistumista on tarpeen arvioida henkilökohtaisilla näytekeräimillä. Myös eri lähteistä peräisin olevien nanohiukkasten ominaisuudet, kuten muoto ja koostumus, selvitetään. 

Monet uusista kaupallisista mittalaitteista perustuvat hiukkasten varaamiseen diffuusiovaraajalla ja määrittävät esimerkiksi hiukkasten lukumäärän tai pinta-alan niiden kantaman varauksen perusteella. Tämä on mahdollista kuitenkin vain rajoitetulla hiukkaskokoalueella ja jos läsnä on paljon varsinkin suurempia hiukkasia, mittalaitteen antama tulos voi olla virheellinen.

– Näiden mittalaitteiden kanssa tulisi käyttää esierotinta, joka leikkaa näytteestä pois 400–500 nanometriä suuremmat hiukkaset, sanoo Miettinen.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan, valmistetaan ja testataan esierotin, jota käytetään keväällä 2016 toteutettavissa työpaikkamittauksissa. Mittauksia tehdään sekä ilman esierotinta että sen kanssa, jolloin nanohiukkasten osuus altistuksesta voidaan luotettavasti määrittää.

Tutkimuksen tavoitteena on arvioida altistumistasojen ja nanohiukkasten koostumuksen vaikutusta työntekijöiden terveysriskiin, sekä työntekijöiden suojautumistason riittävyyttä ja nanohiukkasaltistuksen hallintaa työpaikoilla. Tutkimuksen lopussa laaditaan toimenpidesuositukset nanohiukkasaltistuksen vähentämiseksi työpaikoilla jaettavaksi esimerkiksi työterveyshuollon kautta. Tutkimuksen tulokset valmistuvat keväällä 2017.

https://www.tsr.fi/tutkimustietoa/tata-tutkitaan/hanke?h=115172