https://promaintlehti.fi/cialis-hinta-pfz.html
https://promaintlehti.fi/viagra-hinta-pfz.html

Tutkimus ja koulutus | 28.4.2016

Cramo on mukana kehittämässä uusia menetelmiä sisäilmaongelmien ennakointiin

Rakennuskonevuokraamo Cramo on mukana Aalto-yliopiston Sisäilmapoliisi-tutkimusprojektissa, jossa kehitetään uudenlaisia menetelmiä sisäilmaongelmien tunnistamiseksi nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

cramo

Lähde: Cramo

Aalto-yliopistossa tänä keväänä aloitettu tutkimusprojekti tuottaa uudenlaisia mittausmenetelmiä, joiden avulla rakennusten mahdollisiin sisäilmaongelmiin voidaan puuttua nykyistä tehokkaammin. Tutkimushanke kestää vuoden 2018 loppuun saakka.

Cramo kertoo, että projektissa kehitetään langattomia mittausjärjestelmiä, joilla rakennuksista voidaan paikantaa sisäilmaongelmien lähteitä. Näin ongelmien korjaaminen päästään aloittamaan varhaisemmassa vaiheessa kuin nykyisin. Hankkeesta voivat hyötyä paitsi rakennusten käyttäjät, myös niiden omistajat ja huoltoyhtiöt, sillä uusien laitteiden ansiosta rakennusten korjauskustannukset saadaan laskemaan.

Koska sisäilmahaittoja aiheuttavat monet eri tekijät, ei ongelmien syytä ole mahdollista selvittää yhdellä laitteella tai menetelmällä. Sisäilmapoliisi-tutkimusprojektissa kokeillaankin useita erilaisia mittauksia ja menetelmiä.

– Keskeisiä menetelmiä ovat esimerkiksi haitta-aineiden pitoisuuksien mittaaminen vesihöyryä kondensoimalla, erilaiset optiset menetelmät ja rakenteisiin asennettavat anturit, joiden avulla seurataan sellaisia rakenteissa muodostuvia olosuhteita, jotka mahdollistavat esimerkiksi mikrobiologisten haitta-aineiden syntymisen, kertoo tutkija Panu Harmo Aalto-yliopiston sähkötekniikan ja automaation laitokselta.

Cramo testaa laitteita asiakkaiden kanssa

Projektin tutkimusosuudesta vastaa kuusihenkinen tutkijaryhmä, johon kuuluu tutkijoita Aalto-yliopiston sähkötekniikan ja automaation sekä rakennustekniikan laitoksilta. Lisäksi hankkeeseen osallistuu useita yrityskumppaneita, muun muassa rakennuskoneita vuokraava ja useita eri palveluita tuottava Cramo. Tällä hetkellä yhtiö tarjoaa asiakkailleen rakennusaikaista olosuhdehallintapalvelua, jonka osana ovat rakennusaikainen kosteudenhallinta, kosteudenhallintaan liittyvät suunnitelmat sekä mittaukset, rakenteiden koneellinen kuivaus, rakennusaikainen lämmitys ja pölynhallinta.

– Cramo tulee tekemään Sisäilmapoliisi-projektiin kuuluvia kenttätutkimuksia ja testaamaan laitteita niiden kehittämisvaiheessa, kertoo Cramon projektipäällikkö Mika Aalto.

Sisäilmapoliisi-tutkimusprojektissa kehitettävillä langattomilla olosuhdemittareilla rakentamisen aikana vallitsevia olosuhteita on mahdollista seurata reaaliajassa ja niiden muutoksiin voidaan reagoida nopeasti. Näin esimerkiksi korjausremonttien onnistumista voidaan tulevaisuudessa valvoa nykyistä vaivattomammin.

– Mahdollisuus päästä hyvään lopputulokseen on sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa pystymme reagoimaan ongelmien aiheuttajiin, ja pääsemme vaikuttamaan esimerkiksi rakenteiden kuivumisaikoihin sekä rakentamisen aikatauluihin, Aalto lisää.

Sisäilmapoliisi-tutkimusprojektin rahoituksesta 60 prosenttia tukee Tekesiltä, noin 30 prosenttia Aalto-yliopistolta ja loput yrityskumppaneilta.

Uusimmat artikkelit

25.3.2024 | Alan Uutiset

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma jälleen tiukasti teollisuuden ajan hermoilla

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen Oulun Ouluhallissa 22.–23.5.2024. Näytteilleasettajapaikat on loppuunmyyty,  ja tapahtuman ohjelmalava täyttyy mielenkiintoisista ja taatusti ajankohtaisista puheenvuoroista.

Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi

Metsä Group rakentaa Äänekosken biotuotetehtaan yhteyteen ligniininjalostuksen koetehtaan. Laitteet toimittaa teknologiayhtiö ANDRITZ. Rakennustyöt alkavat kesällä 2024 ja koetehdas valmistuu loppuvuonna 2025. Koetehtaan kapasiteetti tulee olemaan kaksi tonnia uudenlaista ligniinituotetta päivässä.

Kuinka hyvä 3D-tulostettu ja laserkarkaistu työkalu voi olla?

SSAB:n Borlängen tehtaalla testattiin 3D-tulostettuja työkaluja tuotannossa. Laserkarkaistu lävistin saavutti kolminkertaisen käyttöiän verrattuna alkuperäiseen osaan. Pidemmän käyttöiän lisäksi kustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat.

Tuulivoima-ala tarvitsee lisää tekijöitä – Turun AMK ja VAMK kouluttavat uusia osaajia

Tuulivoimaloihin tullaan tarvitsemaan paljon teknisen alan osaajia.Turun ja Vaasan ammattikorkeakoulut aloittavat yhteisen tuulivoimaan liittyvän maksuttoman koulutuksen. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa. 

16.2.2024 | Kumppaniartikkeli

Sulzerilla panostetaan asiakassuhteisiin

Maailmanluokan pumppukaupoissa suurin arvo luodaan asiakkaan kanssa.

Espoosta ensimmäinen kaupunki, jonka sähköverkosta tulee pullonkaula puhtaalle siirtymälle?

“Espoossa sähköverkon kapasiteetti tulee vastaan ensimmäisenä ja datan perusteella muutos tapahtuu nyt nopeammin kuin kukaan olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut”, Carunan asiakkuusjohtaja Kosti Rautiainen sanoo.

Metsä Tissuen Kreuzaun tehtaalla siirryttiin puupelletteihin - päästöt vähenevät 30 000 CO2-tonnia vuodessa

Siirtymän taustalla oli yksinkertainen idea vaihtaa polttoainetta, mutta säilyttää tekninen infrastruktuuri ennallaan.