Elinkaarimallin perusperiaate ja laskentalogiikka

Teollisuuden ulkoistamis- ja verkostoitumiskehitys on synnyttänyt uudenlaisia johtamishaasteita organisaatioihin, sillä perinteisten, yksittäisen yrityksen näkökulmasta luotujen, menetelmien ja työkalujen on huomattu soveltuvan heikosti monimutkaisiin verkostoympäristöihin. Täysin uudenlaisessa asetelmassa joudutaan niin tieteentekijöiden kuin ammattilaistenkin parissa pohtimaan sitä, kuinka teollisen kunnossapitopalvelun luomaa arvoa voidaan tunnistaa, mallintaa ja johtaa yritysten välisessä rajapinnassa.

Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla tartuttiin edellä mainittuun haasteeseen parisen vuotta sitten. Saaduista rohkaisevista tuloksista ja kehitetyistä malleista huolimatta verkostomaailmassa riittää tulevaisuudessakin lukuisia kipupisteitä, joista tuskin vähäisimpänä on vaatimus tiedon avoimuuden lisääntymisestä. Tämän lisäksi yritysten nykyiset tietojärjestelmät asettavat haasteita tiedon saatavuudelle.

Kunnossapitoverkostoiden ja erityisesti teollisten kunnossapitopalveluiden arvonmuodostusta on tutkittu vuodesta 2012 alkaen Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla Tekesin Serve-ohjelmaan lukeutuvan tutkimushankkeen Teolliset kunnossapitopalvelut uudistuvassa yritysverkostossa: Tunnista, mallinna ja johda arvoa -parissa. Lempinimen MaiSeMa saaneessa hankkeessa selvitetään teollisen kunnossapidon toteuttamista niin, että tuotettujen palveluiden arvo kyettäisiin maksimoimaan kullekin verkosto-osapuolelle, joita ovat kunnossapidon asiakas, palveluntarjoaja ja laitetoimittaja.

Hankkeen lähtökohtia sekä tutkimusasetelmaa ja -konsortiota on esitelty tässä samaisessa lehdessä aikaisemminkin (Promaint 2012), kuten myös sen puitteissa toteutettua laajahkoa arvokyselyä, joka suunnattiin suomalaisille kunnossapidon ammattilaisille (Promaint 2013). Tällä kertaa vuorossa ovat hankkeen tulokset, jotka esiteltiin MaiSeMa-yrityksille Lappeenrannassa syyskuussa 2014 järjestetyssä tulosseminaarissa.

Tunnista, mallinna ja johda arvoa: tulosseminaarin antia

MaiSeMa:ssa teollisen kunnossapitopalvelun arvoa tarkastellaan lähtökohtaisesti kolmesta tulokulmasta. Kokonaisvaltaisessa arvoajattelussa arvo tulee ensin tunnistaa, jotta sitä voidaan mallintaa ja edelleen johtaa tätä arvoa luovaa kunnossapitoverkostoa tarkoituksenmukaisesti.

Arvon tunnistamisessa käytetään niin sanottua arvoanalysaattoria, jossa erilaisista arvoelementeistä koostuva arvoprofiili määritetään hämähäkkimallilla sekä kunnossapitoasiakkaalle että tämän palveluntarjoajalle (tai vaihtoehtoisesti laitetoimittajalle). Arvoanalysaattorilla palvelun arvon käsitteestä saadaan konkreettinen ja sillä voidaan myös havainnollistaa visuaalisesti toimijoiden välisiä arvostuseroja.

Menetelmä on käyttökelpoinen esimerkiksi kunnossapitosopimuksia laadittaessa tai uudelleen arvioitaessa, jolloin sillä luodaan uudenlaista keskustelupintaa organisaatioiden välille. Arvoprofiilin määrittäminen sai tulosseminaarin osallistujilta kiitosta, joskin palvelun hinnan nähtiin painivan eri sarjassa suhteessa muihin arvoelementteihin (kuten käytettävyys, luotettavuus, työturvallisuus). Viesti olikin sen suuntainen, että asiakkaan ja palveluntarjoajan valitsemille arvoelementeille saadut arvostuserot voisi aina lopulta pukea rahaksi, yrityselämän kieleksi, juuri hintadimension kautta.

Kehitetty palvelutarjooma-viitekehys täydentää arvon tunnistamisen osa-aluetta, sillä erilaiset toimintamallit ja toimijoiden roolit (esimerkiksi integraattori, osallistuja) teollisen kunnossapidon järjestämisessä tulee pystyä tunnistamaan, jotta kulloinkin tarkasteltavan verkoston dynamiikkaa voitaisiin ymmärtää mahdollisimman hyvin.

Vaikka kunnossapidon palvelutarjooma-tutkimus onkin vielä osittain keskeneräinen, kirvoitti aihepiiri seminaarissa vilkasta keskustelua. Mielenkiintoisena koettiin erityisesti se, että millainen optimaalinen palvelutarjooma olisi erilaisissa toimintaympäristöissä, sillä pitkälle verkottunut malli, jossa kaikki osapuolet puhaltavat yhteen hiileen, ei sovellu läheskään aina reaalitilanteisiin. Kaikissa yrityksissä ei ole aitoa tahtoa syvään yhteistyöhön, jolloin oikeiden partnereiden löytäminen korostuu.

Kunnossapitopalvelun arvon mallintamiseksi on puolestaan luotu jo kolmanteen kehitysversioonsa edennyt laitetason elinkaarimalli, joka on Microsoft Excel -pohjainen pitkän aikavälin kunnossapidon päätöksenteko- ja suunnittelutyökalu. Tapauskohtaisesti mallissa voidaan käyttää perspektiivinä niin verkostoa kuin yksittäistä yritystäkin, joskin laskennan logiikka perustuu pitkälti nimenomaan verkostoajatteluun. Toisin kuin edellä mainittu arvoanalysaattori, jolla mitataan lähtökohtaisesti aineettomia arvoja, perustuu elinkaarimallin toiminta puhtaasti yrityksen kunnossapidon tai ostetun kunnossapitopalvelun rahallisen arvon määrittämiseen valitulla aikajaksolla.

Mallin laskentalogiikka on esitetty kuvassa 2, josta nähdään, kuinka mallin päätulokset, elinkaaren kumulatiivinen nettotuottojen nykyarvo ja vuosikohtainen hyötykustannussuhde, muodostuvat. Elinkaarimallin suurimmat vahvuudet ovat sen monipuolisuus sekä yleistettävyys erilaisiin kunnossapidon laskentatilanteisiin, mitkä voidaan osittain myös nähdä pieninä heikkouksina.

Yritysten viesti tulosseminaarissa olikin, että mallista pitäisi tehdä riisuttu versio riittävällä käyttöohjeistuksella, jotta sen mahdollinen käyttöönotto helpottuisi. Lisäksi tarvittavien syöttötietojen saatavuus on keskeinen ongelma, sillä riittävän yksityiskohtaista dataa vaikkapa kunnossapitokustannuksista ei yksinkertaisesti ole yritysten nykyisistä järjestelmistä saatavilla.

Edelleen kunnossapitoverkoston johtamiseen rakennetut työkalut, suorituskykymittaristo ja FAM-malli, lähestyvät verkoston johtamisen problematiikkaa kovin erilaisista näkökulmista. FAM-malli (Flexible Asset Management) on yksinkertainen, strategiseen omaisuudenhallintaan suunnattu, analyyttinen työkalu, jolla voidaan osoittaa käyttöomaisuuden, käyttöpääoman ja näiden muutosten vaikutukset sijoitetun pääoman tuottoprosenttiin yritys- tai verkostotasolla.

Etenkin verkostoympäristössä se kuitenkin toimii lähinnä hyvänä keskustelunavaajana, sillä mallin tarvitsemat tiedot, kuten käyttökate, ovat tyypillisesti mielletty erittäin arkaluontoiseksi ja pelkästään yrityksen sisäiseksi informaatioksi.

Toisin kuin FAM-mallissa edellä, suorituskykymittaristossa liikutaan lähempänä verkostoiden operatiivista johtamista. Sitä voidaankin pitää eräänlaisena sapluunana, jolla kunnossapitoverkosto pystyy tekemään tarvittavat alkumääritykset ja rakentamaan itselleen toimivan suorituskykymittariston. Mittariston rakentamisprosessi nähdään viisivaiheisena, joissa muun muassa tunnistetaan verkostoyhteistyön tila kypsyysmallilla, määritetään toimijoiden arvoelementit sekä rakennetaan itse mittaristo mittareineen ja tavoitetasoineen.

Yritysedustajat pitivät tätä niin sanottua prosessimallia hyvänä viitekehyksenä, jonka käytännön toteutuksen suurimmat kompastuskivet löytyvät eittämättä prosessin alku- ja loppupäästä. Roolituksen, tavoiteasetannan ja yritysten yhteisen sävelen löytämisen merkitys korostuu erityisesti rakentamisprosessin alkupäässä, kun puolestaan loppupäässä on mittariston jatkuva kehittäminen tärkeää, jotta mittaamisen fokus pysyy aina oikeissa asioissa. Kunnossapidon mittariston kytkeminen osaksi yrityksen päämittareita ja -mittaristoa nähtiin verkostomittaamisen kohdalla todella kriittisenä, jotta osaoptimointia voitaisiin välttää johtamalla koko verkostoa yksittäisen yrityksen kunnossapidon sijaan.

Verkostomallien käyttöönotto: realismia vai utopiaa?

Niin seminaarin loppukeskusteluissa kuin aikaisemminkin hankkeen varrella on tullut useasti esille, että verkostomallien vieminen käytäntöön on, ainakin nykykäsityksen mukaan, monistakin syistä erittäin haastavaa. Jokainen kahdenvälinen verkostosuhde tai laajempi verkostokokonaisuus tulee nähdä uniikkina ympäristönä, johon yleispäteviä johtamisohjeita on mahdotonta antaa.

MaiSeMa-yrityksissä oltiinkin vahvasti sitä mieltä, että organisaatioiden rajapinnan parempi ymmärtäminen on avain yhteistyön tiivistämisessä. Käytännössä tämän toteuttaminen vaatiikin vahvan ”verkostopuhemiehen” eli vetovastuunottajan löytymistä, mikä kunnossapitokontekstissa tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että asiakasyritys omaksuisi kyseisen roolin.

Vetovastuunottajan kontolla olisi oikeanlaisen dream teamin kasaaminen sekä verkoston kokonaisvaltainen koordinointi kohti yhteisiä tavoitteita ja verkostoarvon maksimointia. Yhteisymmärryksen löytämiseen liittyvät keskeisesti myös avoimuus ja luottamus, joiden puuttumisen on havaittu olevan merkittävä verkostoyhteistyön jarru.

Verkostopuhemies-järjestelyllä saataisiin lisättyä avoimuutta, joka pitkällä aikavälillä ruokkisi myös organisaatioiden välistä luottamusta.

Edelleen keskeisenä tekijänä verkostoyhteistyön ja etenkin verkostomallien käyttöönotolle yritykset näkivät ohjelmistointegraation lisääntymisen tulevaisuudessa, sillä laadukkaan ja oikea-aikaisen datan saaminen nykyisistä tietojärjestelmistä on toisinaan hankalaa. Teollisen internetin (Internet of Things, IoT) kehittyminen tuleekin hämärtämään organisaatiorajoja sulautettujen järjestelmien lisääntymisen kautta, mikä hurjimmissa visioissa luo edellytykset uuden aikakauden verkostoteolliselle vallankumoukselle. Tällöin esimerkiksi kunnossapidon dataa on yritysten saatavilla lähes rajattomasti ja tekoäly mahdollistaa myös informaation tehokkaan hyödyntämisen.

Niin ikään verkostoavoimuuden kannalta teollisen internetin kehittyminen voisi oikein kanavoituna olla erityi-sen hedelmällistä, sillä tällöin ainakin osa verkostorajapinnassa tarvittavasta avoimesta datasta, kuten vaikkapa koneen käytettävyystiedot, olisi jo valmiiksi neutraalissa ympäristössä eli pilvessä. Vaikka teollinen internet luokin uudenlaisia edellytyksiä verkostoitumiselle, on kysymys kuitenkin lähtökohtaisesti organisaati-oiden ja niiden päätöksentekijöiden tahdosta syventää yhteistyötä arvoketjunsa molempiin suuntiin. Näin ollen oikeanlaisella teollisuuden dream teamilla voidaan käytännön yrityselämässä taklata jo pitkä liuta erilaisia haasteita.

Näin lopuksi on vielä hyvä hieman pohtia hankkeen tulevaisuutta ja otollisia jatkotutkimuskohteita. Tulevan vuoden kuluessa MaiSeMa-tutkijat tulevat vielä testaamaan ja hiomaan kehitettyjä kunnossapitotyökaluja, sovittamaan ne mahdollisimman yhtenäiseksi ja käyttökelpoiseksi työkalupakiksi sekä julkaisemaan hankkeen tuloksia niin akateemisilla kuin käytännönläheisilläkin foorumeilla.

Näiden askelmerkkien jälkeen horisontissa siintää helppolukuisen valmentajan käsikirjan julkaiseminen eräänlaiseksi kunnossapitoverkostoiden yleisohjeistukseksi. Vaikka MaiSeMa-hanke tuleekin päättymään elokuussa 2015, yritysten verkostoituminen tulee haastamaan kunnossapitäjiä myös jatkossa. Mielenkiintoisina jatkotutkimuksen aihepiireinä Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla pidetään esimerkiksi kunnossapitoverkostojen liiketoimintamalleja, datan hallintaan ja analytiikkaa, tiedon jakamista ja luottamusta verkostoissa sekä kunnossapitosopimuksia ja tietoturvaa. Jatkossakin halutaan olla vahvasti mukana selättämässä kunnossapitokentän uusia haasteita yhdessä teollisuuden dream teamien kanssa. 

Lähteet: Ali-Marttila, M., Marttonen, S., Sinkkonen, T. & Kärri, T. (2013). Palvelun arvo näkyväksi – Tiedätkö mitä yhteistyökumppanisi arvostaa?, Promaint, vol. 27, no. 4, p. 10–13, ISSN 1797-2000.Sinkkonen, T., Marttonen, S., Ukko, J. & Kärri, T. (2012). Tunnista, mallinna ja johda arvoa – teolliset kunnossapitopalvelut uudistuvassa yritysverkostossa,
Promaint, vol. 26, no. 7, p. 12–15, ISSN 1797-2000.

Antti Ylä-Kujala

Nuorempi tutkija, DI,

antti.yla-kujala@lut.fi

Maaren Ali-Marttila

Nuorempi tutkija, DI,

maaren.ali-marttila@lut.fi

Salla Marttonen

Tutkijatohtori, TkT,

salla.marttonen@lut.fi

Juhani Ukko

Professori, TkT,

juhani.ukko@lut.fi