Elintarviketehtaalla laitettiin energiankulutus minimiin

Ruoan valmistamiseen tarvitaan paljon lämpöä ja sen jäähdyttämiseen ja säilyttämiseen paljon kylmäenergiaa. Lisäksi tuotantotilojen siivouksessa kuluu paljon lämmintä vettä. Elintarviketeollisuus kuluttaakin paljon energiaa. Saarioinen on tehnyt isoja muutoksia vähentääkseen energiankulutuksensa minimiin.

Saarioinen_1000

Kun Saarioinen katselmoi energiasyöppönsä, potentiaalisimmaksi säästökohteeksi osoittautui kylmälaitoksista ja höyrykattilalaitoksista syntyvä hukkalämpö.

Elintarviketeollisuudessa käytetään paljon kylmätekniikkaa. Kun tiloja jäähdytetään, hukkalämpöä syntyy yllättävän paljon.

- Hukkalämmön määrä kyllä havahdutti, sanoo Saarioisten Valkeakosken tehtaanjohtaja Harri Merisalo.

Energiansäästötoimet aloitettiin vuonna 2010 tarkastelemalla ulkopuolisen toimijan kanssa, mistä kannattaisi aloittaa.

- Teimme kaikilla tehtaillamme energiakatselmukset, joissa kartoitettiin mahdollisia säästökohteita paikkakunnittain. Ne olivat kyllä silmiä avaavia: ymmärsimme mitä kaikkea voisimme tehdä. Niistä sitten poimimme asiat, joita lähdettiin ensin viemään eteenpäin, Merisalo kertoo, ja suosittelee samaa muillekin yrityksille.

- Nyt meillä on siinä hyvä työlista pienemmistä asioista, joita on vielä tekemättä.

Säästöjä lähes kymmenes energiakuluista

Nyt Saarioisten kylmälaitteista kyetään ottamaan lauhdelämpö talteen. Se käytetään veden lämmitykseen.

Tehtaille asennettiin lämpöpumput. Maakaasukattilan savukaasuista syntyvä ylijäämälämpö taas ohjattiin tehdasalueen lämmitykseen.

Pienempiä säästöjä syntyi esimerkiksi siirtymällä tehtailla led-valaistukseen tai liiketunnistimilla toimivaan valaistukseen harvemmin käytössä olevissa teknisissä tiloissa. Myös ruoanvalmistus- ja esimerkiksi siivousprosessit käytiin tarkkaan läpi.

Energiansäästötavoitteena oli saavuttaa 15 gigawattitunnin energiansäästö vuosina 2008-2016. Tavoite ylitettiin reilusti. Kaikkiaan säästettiin yli 17 gigawattituntia. Se on lähes kymmenes kokonaiskulutuksesta, noin 700 omakotitalon vuosienergian verran.

Isoimmat muutokset on nyt tehty, mutta jatkotavoitteetkin on asetettu korkealle. Saarioinen tavoittelee nykytasosta kokonaissäästöä 7,5 prosenttia vuoteen 2025 mennessä, mikä tarkoittaa vajaan yhdeksän gigawattitunnin energiansäästöjä.

Ketterää tuotantoa

Energiaa paljon kuluttavalle yritykselle kyse on kustannustekijästä. Energiansäästö näkyy myös tuotteen valmistuskustannuksissa.

Lisäksi kyse on Saarioisten ympäristövastuusta. Teoillaan se pystyy omalta osaltaan edistämään hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamista. Energiatehokkaiden keinojen etsiminen nostaa ympäristötietoisuutta yrityksen omassa väessä.

Samalla energiatehokkuuden kehittäminen auttaa Saarioista tarjoamaan asiakkailleen ja kuluttajille kestävästi tuotettuja tuotteita. Se onkin heille nykypäivänä entistä tärkeämpää, ja siten Saarioiselle tärkeä imagotekijä.

Saarioinen on liittynyt elinkeinoelämän vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen vuosiksi 2017-2025. Se on ollut mukana myös aiemmissa valtakunnallisissa energiasäästösopimuksissa. 

www.saarioinen.fi

Uusimmat artikkelit

Fortum tutkii Krasnyi Borin teollisuusjätenäytteet

Fortumin jäte- ja kierrätysliiketoiminnan asiantuntijat ovat yhdessä Venäjän ympäristövalvontaviranomaisen kanssa ottaneet tällä viikolla näytteitä kahdesta avoimesta vesialtaasta Krasnyi Borin vaarallisen jätteen kaatopaikalla Pietarissa. Näytteenoton tavoitteena on selvittää, mitä aineita altaissa on.

Vaisala tuo markkinoille uusia älykkäitä mittapäitä

Vaisala on tuonut markkinoille uuden sarjan vaihdettavia mittapäitä kosteuden mittaamiseen haastavissa olosuhteissa. Uusia mittapäitä voi käyttää niin itsenäisinä digitaalisina lähettiminä kuin yhdistettynä Vaisalan Indigo-näyttölaitteeseen.

19.2.2018 | Tutkimus ja koulutus

Tulevaisuuden akut antavat Suomelle virtaa ja bisnesmahdollisuuksia

Mobiili yhteiskunta liikkuu akkujen varassa. Akut antavat käyttövoiman sähköautoille, tasaavat uusiutuvan energian tuotannon ja käytön jaksottaisuuden eroja sekä tuovat työhön ja vapaa-aikaan langatonta käyttömukavuutta. 

Gasumille tukea biokaasun tuotannon lisäämiseen

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Gasumille Biotalous ja puhtaat ratkaisut -kärkihanketukea 7,83 miljoonaa euroa biokaasun tuotannon lisäämiseen. Gasum rakentaa pohjoismaista kaasuekosysteemiä, johon kuuluu myös biokaasutuotannon lisääminen.

Teollisuuden kunnossapidon osaaja Elcoline kasvaa ja työllistää Kajaanin seudulla

Heinäkuussa 2016 Elcoline Plant Service Oy ja GE Power Service (entinen Alstom Finland Oy) tekivät liiketoimintakaupan, jossa GE Powerin mekaanisen kunnossapitoyksikön työntekijät siirtyivät Elcolinen palvelukseen. Elcolinen tavoitteena oli kaupan myötä kasvattaa omaa osaamistaan ja tätä kautta kehittää liiketoimintaansa, sekä laajentaa palvelutarjontaansa asiakaslähtöisemmäksi.

7.2.2018 | Alan Uutiset

Fortum ostaa kolme yksityistä lämmöntuottajaa Latviassa

Fortum on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan yhtiö ostaa kolmen latvialaisen lämmöntuotantoyhtiön SIA BK Enerģijan, SIA Energy & Communicationin ja SIA Sprinon kaikki osakkeet. Kauppa on ehdollinen Latvian kilpailuviranomaisen hyväksynnälle.