https://promaintlehti.fi/cialis-hinta-pfz.html
https://promaintlehti.fi/viagra-hinta-pfz.html

Kansainvälistyvästä Inspectasta Kiwa Inspecta

Inspecta on muuttanut brändinimensä Kiwa Inspectaksi. Samalla yhtiön logo ja ulkoasu uudistuvat. Inspecta Oy:n, Inspecta Tarkastus Oy:n ja Inspecta Sertifiointi Oy:n yritysnimet säilyvät brändimuutoksen yhteydessä.

kiwa-logo

Vuonna 1997 Inspectaksi yhtiöitetty valtion Tekninen tarkastuslaitos on kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut kansainväliseksi palveluyritykseksi – tarkastusten, testausten, sertifioinnin ja teknisen konsultoinnin alalla.

-Kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana, kasvua on tullut noin 15 prosenttia. Kasvua haetaan kaikilta eri alueilta, mutta erityisesti sertifioinnista ja kiinteistöpalveluista, Kiwa Inspectan Suomen maajohtaja Topi Saarenhovi sanoo.

Kiwa Inspecta on kehittynyt 200 henkeä työllistävästä valtion tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi konserniksi. Yhtiö on kasvanut sekä orgaanisesti että yritysostoin. Vahva kasvu näkyy myös henkilöstömäärän kasvuna. Vuoden 2017 kesällä henkilöstöä oli Suomessa jo 600.

Yhtiö tähtää Suomessa noin 100 miljoonan euron liikevaihtoon vuoteen 2022 mennessä. Se tarkoittaa noin 30 miljoonan lisäystä nykyiseen.

Kiwa kiinnostui Inspectan teollisuusosaamisesta ja sertifioinnista

Inspecta siirtyi Kiwa-konsernin omistukseen vuonna 2015. Kiwalla on toimintaa yli 40 maassa, ja yhtiö työllistää yli 4500 asiantuntijaa. Maayhtiöillä on itsenäinen asema konsernissa. Kiwan yritysperhe kuuluu alan suurimpien toimijoiden joukkoon.

-Kiwa-konserni on kasvanut yritysostoin. Brändejä on ollut useita, ja selkeytys on paikallaan. Nimenmuutos on myös tapa tehdä palvelujemme kansainvälisyys näkyväksi, Saarenhovi kertoo.

Kiwaa kiinnosti Inspectan osaaminen teollisuuden ja kiinteistöjen tarkastuksissa pohjoismaissa sekä sertifioinnin markkinajohtajuus Suomessa. Suomesta onkin viety erityisesti teollisuuden ja kiinteistöjen laitteistojen tarkastusosaamista ulkomaille. Lisäksi palveluviennin puolella on edelleen paljon potentiaalia, erityisesti kehittyvien markkinoiden korkean tason teknologiapalveluissa.

-Esimerkiksi Uruguayihin ja Indonesiaan rakennettavissa sellutehtaissa tarvitaan Inspectan testaus- ja tarkastuspalveluita. Lisäksi monet kansainväliset konsernit haluavat, että sama yritys toteuttaa sertifioinnin kaikissa maissa, jolloin tulevaisuudessa voimme hyödyntää Kiwa-konsernin paikallista läsnäoloa, Saarenhovi kertoo.

www.inspecta.fi

Uusimmat artikkelit

20.8.2025 | Alan Uutiset

Teollisuuden Voiman uusi toimitusjohtaja on Philippe Bordarier

Fysiikan tohtori Philippe Bordarier siirtyy tehtävään Hollannin energiayhtiö Neolta. Hän aloittaa työnsä joulukuun alussa.

Euroopan modernein kartonkituotantolinja avattiin Oulussa

Stora Enson Oulun tehtaan uusi tuotantolinja vihittiin käyttöön 18. elokuuta. Tehdasalueen uudistuksiin on investoitu 1,1 miljardia euroa.

Metso laajensi kaivosalueen ytimessä toimivaa huoltokeskustaan Chilessä

La Negran alueella toimiva huoltokeskus on kolminkertaistanut sopimustensa määrän viime vuosien aikana. Laajennus parantaa erityisesti suurten laitteiden huoltokyvykyyttä.

Työturvallisuusrikoksesta ja ympäristön törkeästä turmelemisesta ehdollista vankeutta

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi kauhavalaisen yrityksen törkeästä ympäristön turmelemisesta ja työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon ja rikoshyödyn menettämiseen. Laiminlyönnit paljastuivat työsuojelutarkastuksessa.

Aalto-yliopistosta valmistuu avoimen automaation osaajia

"Oppiminen on sujunut parhaiten silloin, kun opiskelijoilla ei ole ennakko-oletuksia oikeasta tai väärästä tavasta tehdä automaatiota," tekniikan professori Valeriy Vyatkin toteaa. 

Rail Baltica -ratatyömaalla hyödynnetään suomalaista 3D-koneohjausjärjestelmää

Täysin digitalisoidussa mallipohjaisessa rakentamisessa työtä voivat tehdä yhdessä reaaliaikaisesti infrasuunnittelija, työkoneenkuljettaja, työmaapäällikkö ja projektinjohto.

10.3.2025 | Kumppaniartikkeli

Sulzerin innovatiiviset ratkaisut vedenkäsittelyyn ja pumppaamiseen

Sulzer on yksi Suomen johtavista vedenkäsittelyn ja pumppausteknologian toimijoista. Yhtiön panostukset kotimaisuuteen, kestävään kehitykseen, kokonaisratkaisuihin ja asiakaspalveluun tekevät siitä luotettavan kumppanin sekä kunnallisille että teollisille toimijoille.