Kemikaalivuotojen ja sammutusjätevesien hallintaan on julkaistu uusi opas

Tukesin verkkosivuilta löytyvä upas on tarkoitettu kaikille nestemäisiä vaarallisia kemikaaleja käsitteleville ja varastoiville teollisuuslaitoksille ja muille toimijoille, esimerkiksi maatiloille, työmaille ja kasvihuoneille.

chemistry

Opas kertoo vuotojen ja sammutusjätevesien hallinnan periaatteista sekä menettelytavoista, joilla voidaan saavuttaa yleiset turvallisuusvaatimukset. Opas palvelee toiminnanharjoittajia ja viranomaisia.

Oppaassa kuvaillaan rakenneratkaisuja, joiden avulla voidaan estää mahdollisten vuotojen tai kemikaalien pilaamien sammutusjätevesien pääsy maaperään, vesiin tai viemäriin. Oppaassa esitetyt rakenneratkaisut perustuvat lainsäädäntöön, standardeihin, viranomaisohjeisiin ja yleisiin hyviin käytäntöihin.

Opas on laadittu viranomaisten yhteistyönä.  Valmistelutyössä ovat olleet mukana Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), Hämeen ELY-keskuksen, Pirkanmaan pelastuslaitoksen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston sekä Lahden ja Lohjan kaupunkien edustajat.

Kemikaalivuotojen ja sammutusjätevesien hallinta -opas on saatavissa  Tukesin verkkosivuilta .

Uusimmat artikkelit

3.6.2020 | Alan Uutiset

BASF rakentaa akkujen arvoketjua Harjavallasta Saksaan

Maailman suurimpiin kemikaaliyhtiöihin kuuluva saksalainen BASF rakentaa Suomen ja Saksan kautta EU:n komission tavoitteiden mukaista akkutuotannon kestävää kehitystä. Harjavallan ja Schwarzheiden laitokset tuottavat yhdessä akkumateriaalia 400 000 sähköauton tarpeisiin. Suomeen tulee yli sata uutta työpaikkaa.

Koronavirusta Helsingin ja Turun jätevesissä, mutta ei muissa viikkoseurantakohteissa

Helsingin ja Turun jätevesistä on löytynyt koronavirusta, selviää THL:n jätevesitutkimuksesta. Sen sijaan Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa kerätyistä näytteistä ei ole löytynyt viitteitä viruksesta. 

29.5.2020 | Tutkimus ja koulutus

Rakentajat tehostavat kosteudenhallintaa verkkokoulutuksella

Neljätoista Suomen suurinta rakennusliikettä on yhdessä kehittänyt eKosteus-koulutuksen ja alkaa hyödyntää sitä oman henkilöstönsä koulutukseen. Tavoitteena on parantaa kosteudenhallinnan osaamista sekä torjua kosteusvaurioita. Koulutus kokoaa yhteen perustiedot, jotka rakentamisen kaikkien osapuolten tulee tuntea, jotta kuivaketju ei katkea. Asiasta raportoi Rakennusteollisuus RT ry.

29.5.2020 | Kumppaniartikkeli

Viafin Service jatkaa yrityskaupan jälkeen kasvu-uralla

Teollisuuden kunnossapitoa tarjoava Viafin Service Oyj on vuoden ajan sulatellut suurta kaasualan käyttö- ja kunnossapitopalveluihin liittyvää yrityskauppaa. Nyt Viafin GASiksi nimetyn yhtiön hankinta on saatettu onnistuneesti päätökseen ja listautunut emoyhtiö voi jatkaa matkaa kohti seuraavaa tavoitetta. Päämääränä on nousta sadan miljoonan euron liikevaihtoa pyörittäväksi teollisuuden kunnossapitoyhtiöksi vuoden 2022 aikana.

Myös maatalouskoneiden huoltokirjaukset hoituvat mobiilisti

Maatalouskoneiden huollot merkitään yleisimmin paperiseen huoltovihkoon. Työtehoseuran keväällä tekemän kyselyn mukaan vain seitsemän prosenttia vastaajista käytti sähköistä huoltokirjaa, yleisimmin Exceliä. Tutkimus osoitti, että mobiilisti käytettävälle huoltokirjalle olisi kysyntää. Nyt sellainen löytyy TTS-Koneesta ja on käytettävissä kaikille käyttöoikeuden lunastaneille.

Kestävillä teräksillä pidennetään työvälineiden käyttöikää, säästetään materiaalia

Uddeholms Ab on ruotsalainen työkaluteräsvalmistaja, joka kuuluu itävaltalaiseen voestalpine-teräskonserniin. 

20 prosenttia Kajaanin kaukolämmöstä: CSC ja Loiste Lämpö allekirjoittivat sopimuksen

Loiste Lämpö ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus ovat allekirjoittaneet sopimuksen LUMI-supertietokoneelle rakennettavan datakeskuksen kaukolämpöliittymän rakentamisesta ja hukkalämmön hyödyntämisestä. Sopimuksen mukaan vuoden 2021 alussa käynnistyvä datakeskus kerää talteen toimintansa sivutuotteena syntyvän lämmön, jonka Loiste Lämpö siirtää verkkoonsa lämmittämään kajaanilaisia koteja ja liiketiloja.