Puolustusvoimien johdolla tutkitaan mahdollisuutta puhdistaa hengityssuojaimia

Puolustusvoimien johdolla tutkitaan mahdollisuutta rakentaa nopeasti kykyä massamaiseen hengityssuojainten puhdistustoimintaan. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen (PVTUTKL) ja Teknologian Tutkimuskeskuksen (VTT Oy) yhdessä kehittämä vetyperoksidikaa suun pohjautuva puhdistusmenetelmä on todettu toimivaksi hengityksensuojainten ja muiden suojavarusteiden puhdistamiseksi. 

woman-in-blue-shirt-wearing-face-mask-3881247

Kuva: Andrea Piacquadio/Pexels

Hankkeessa on mukana laaja asiantuntiaryhmä tiedemaailmasta, muun muassa  Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT, LAB-ammattikorkeakoulu sekä viranomaisista Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL), Työterveyslaitos (TTL) ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.  

Puolustusvoimien tutkimuslaitos ja Teknologian Tutkimuskeskus rakentavat merikonttiratkaisuun perustuvan pilottilaitteiston, joka saadaan käyttökuntoon huhtikuun 2020 aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on testaamalla varmistaa suojavarusteiden turvalliseen uudelleenkäyttöön liittyvät asiat. 

Menetelmän toimivuuden ja turvallisuuden tutkimista varten Puolustusvoimat tarvitsee käytettyjä kertakäyttösuojaimia, jotka on tarkoitus kerätä sairaanhoidon organisaatioista. Käytettyjen hengityssuojaimien noudosta sairaaloista ja kuljetuksista vastaa Puolustusvoimat.

- Kyseisen laitteiston arvioidaan pystyvän puhdistamaan 75 000 kertakäyttöistä hengityksensuojainta vuorokaudessa. Pilottilaitteisto on myös monistettavissa, joten kapasiteettia voidaan lisätä, kertoo Puolustusvoimat verkkosivustollaan.

Uusimmat artikkelit

K-kauppojen aurinkovoimaloilla ennätystehot touko-kesäkuussa

K-kauppojen aurinkovoimaloiden yli 40 000 aurinkopaneelia tuottivat touko-kesäkuussa ennätykselliset yli 3 000 MWh puhdasta aurinkosähköä. Kokonaisuudessa tuotettu määrä vastaa noin 5 000 pakastealtaan vuotuista sähkönkulutusta. Parhaimmassa tapauksessa aurinkovoimalla pystytään kattamaan valtaosa kaupan päivittäisestä sähkötarpeesta. 

7.8.2020 | Alan Uutiset

Tullin ennakkotilasto: Viennin syöksy pysähtyi kesäkuussa

Suomen tavaraviennin arvo oli 4,5 miljardia euroa kesäkuussa, eli 15,4 prosenttia vuoden takaista vähemmän. Tilanne kuitenkin koheni toukokuusta.

Saksalaisjätti Schaeffler lanseeraa suomalaisen partneriverkoston avulla kehitetyn kunnonvalvontajärjestelmän

Saksalainen auto- ja teollisuusalan yritys Schaeffler on toteuttanut kunnonvalvontajärjestelmänsä OPTIME:n suomalaisen partneriverkoston avulla. Saksalaisyhtiö on jo aikaisemmin perustanut tuotekehitystiimin Suomeen ja nyt yhteistyöllä luotua tuotetta lanseerataan kaupallisesti.

EVA: Talouskriisi on suomalaisten suurin uhka

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n julkaisemassa tutkimuksessa kysyttiin, kuinka uhkaavina suomalaiset pitävät maailmalla ja Suomessa tapahtuvia konflikteja ja kriisejä omalle ja läheistensä turvallisuudelle. Eniten pelkoa suomalaisissa herätti uusi laajamittainen talouskriisi (77 prosenttia vastaajista) sekä toiseksi eniten pandemiat ja tartuntataudit (72 prosenttia vastaajista).

Signify tuo markkinoille uusia desinfioivia valaisimia

UV-teknologiaan perustuvaan valaistukseen erikoistunut Signify kertoi kasvattavansa UV-C-valaistuksen tuotantokapasiteettiaan ja laajentavansa UV-C-tuotevalikoimaansa maailman kasvaneen desinfiointitarpeen vuoksi.

Asfalttikoneista saatava data parantaa päällysteen laatua, vähentää päästöjä

Asfalttikoneiden anturien tuottaman tiedon avulla voidaan vaikuttaa päällysteen laatuun ja kestävyyteen.

29.5.2020 | Kumppaniartikkeli

Viafin Service jatkaa yrityskaupan jälkeen kasvu-uralla

Teollisuuden kunnossapitoa tarjoava Viafin Service Oyj on vuoden ajan sulatellut suurta kaasualan käyttö- ja kunnossapitopalveluihin liittyvää yrityskauppaa. Nyt Viafin GASiksi nimetyn yhtiön hankinta on saatettu onnistuneesti päätökseen ja listautunut emoyhtiö voi jatkaa matkaa kohti seuraavaa tavoitetta. Päämääränä on nousta sadan miljoonan euron liikevaihtoa pyörittäväksi teollisuuden kunnossapitoyhtiöksi vuoden 2022 aikana.