https://promaintlehti.fi/cialis-hinta-pfz.html
https://promaintlehti.fi/viagra-hinta-pfz.html

Suomen muovipakkausjätteestä jo kolmannes viedään ulkomaille

Kuluttajien muovipakkausjätteen keräys on kasvanut niin nopeasti, ettei kotimainen kierrätyskapasiteetti riitä. Muovipakkausjätettä on alettu viemään jo ulkomaille kierrätettäväksi, kertoo Hämeen sanomat.

neste_rem

Muovipakkausjätteen keräysmäärät ovat lähes kymmenkertaistuneet kolmessa vuodessa. Vuonna 2019 muovipakkauksia kerättiin talteen jo yli 40 000 tonnia.

- Kuukausitasolla keräämme kuluttajien muovipakkauksia jo neljänneksen enemmän kuin mitä muovijalostamo kykenee ottamaan vastaan. En olisi osannut arvata, että kierrätyskapasiteetti ylittyy näin reilusti, Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Vesa Soini kertoi Uusiouutiset-lehdelle jmaaliskuussa. 

Soini ennusti Uusiouutisten mukaan, että muutaman vuoden päästä keräysmäärä voi hipoa jo 50 000 tonnia, koska etenkin muovipakkausten kiinteistökeräys kasvaa vauhdilla.

Kotitalouksien muovipakkausjätettä viedään jo Ruotsiin ja pian myös Saksaan, raportoi sanomalehti Hämeen Sanomat.

Vienti johtuu siitä, että Suomen ainoan, Riihimäellä sijaitsevan Fortumin muovijalostamon kapasiteetti ei riitä enää muovin käsittelyyn. Viime vuonna kerätyn pakkausmuovin määrä kasvoi 79 prosenttia edellisvuodesta.

Muovin vienti on kalliimpaa kuin muovin käsittely kotimaassa, mutta lisää keräysmuovin käsittelykapasiteettia Suomeen ei kuitenkaan toistaiseksi ole tulossa.

Hämeen Sanomien haastattelemien Fortumin ja Uusiomuovin edustajien mukaan hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi aiheuttaa epävarmuutta, joka estää investoinnit.

Uusimmat artikkelit

27.3.2025 | Alan Uutiset

Valmet DNAe sai SASecure SSA -tietoturvasertifikaatin

Valmet DNAe on maailman ensimmäinen täysin verkkopohjainen DCS-järjestelmä, joka on saanut ISASecure System Security Assurance (SSA) -turvallisuustason 1 -sertifikaatin.

Patria investoi 40 miljoonaa euroa panssaroitujen ajoneuvojen tuotantoon

Patria tekee 40 miljoonan euron investoinnin tehostaakseen ja laajentaakseen Hämeenlinnan tuotantolaitoksen panssaroitujen ajoneuvojen tuotantoa.

10.3.2025 | Kumppaniartikkeli

Sulzerin innovatiiviset ratkaisut vedenkäsittelyyn ja pumppaamiseen

Sulzer on yksi Suomen johtavista vedenkäsittelyn ja pumppausteknologian toimijoista. Yhtiön panostukset kotimaisuuteen, kestävään kehitykseen, kokonaisratkaisuihin ja asiakaspalveluun tekevät siitä luotettavan kumppanin sekä kunnallisille että teollisille toimijoille.

Olkiluodon vuosihuollot käynnistyvät

Ensimmäisenä alkaa Olkiluoto 3:n vuosihuolto, jossa laitos valmistellaan tulevalle, pidempikestoiselle 18 kuukauden käyttöjaksolle. Suunniteltuun huoltokokonaisuuteen sisältyy noin 1700 erillistä työtä sekä 5000 työvaihetta.

30.1.2025 | Tutkimus ja koulutus

VTT:n uusi valmennusohjelma auttaa suomalaisyrityksiä puolustusteollisuuden markkinoille

VTT käynnistää maksuttoman valmennusohjelman kaksikäyttöteknologiasta. Puolustusmarkkinat kiinnostavat, mutta yritysten on vaikea tunnistaa osaamista. Siviiliteknologiakin voi soveltua puolustuskäyttöön.

Vakava työtapaturma johti korvauksiin – alihankintasopimus ei vapauttanut vastuista

Hovioikeus piti voimassa tuomiot työturvallisuusrikoksesta. Tamperelaisen jätealan yrityksen toimitusjohtaja että työnjohtaja saivat sakkotuomiot, ja yritys tuomittiin yhteisösakkoon.

Vesilaitosyhdistyksen Kalkkikivialkalointiopas on päivitetty ajantasalle

Päivitettyyn oppaaseen on kerätty käyttökokemuksia vedenkäsittelylaitoksilta ja uutta tietoa muun muassa kalkkikivialkaloinnin hiilijalanjälkeen, huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyen.