Lähde: STUK

Työnantajalle radonmittauksen tekeminen työpaikalla on pakollista, jos on perusteltua olettaa, että työtilan radonpitoisuus on viitearvoa suurempi. Muun muassa koko pääkaupunkiseutu sekä useat kunnat Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa tulevat uusina alueina mittausvelvoitteen piiriin.

Lain mukaan työpaikkojen radonpitoisuus tulee selvittää kaikkialla Suomessa maanalaisissa työtiloissa, läpäisevälle maaperälle rakennetuilla työpaikoilla sekä niillä alueilla, joissa aiemmin mitatuista radonpitoisuuden vuosikeskiarvoista vähintään 10 % on suurempi kuin viitearvo 300 Bq/m³. Kokonaisten kuntien lisäksi radonmittaus tulee pakolliseksi joissain kunnissa vain tietyillä postinumeroalueilla. Tämä johtuu siitä, että radonpitoisuus saattaa vaihdella huomattavasti alueittain. Uuden lain myötä radonmittausvelvoite koskee aikaisemman 60 kunnan sijasta 102 kuntaa, joka on noin kolmannes Suomen kunnista, sekä 53 postinumeroaluetta mittausvelvoitekuntien ulkopuolella.

Kuitenkin, jos työtila sijaitsee maanpinnasta lukien toisessa tai sitä ylemmässä kerroksessa, radonpitoisuutta ei tarvitse mitata. Mittauksia ei myöskään edellytetä työpaikoilla, joissa rakennuksen lattia ja seinät eivät ole kosketuksissa maankamaraan ja väliin jäävän tilan hyvä tuulettuvuus on ilmeistä.

- Radon on yksi sisäilman epäpuhtauksista, jolta suojautuminen on yleensä helppoa ja edullista. Pitkäaikainen altistuminen radonille lisää keuhkosyövän riskiä, joten on tärkeää selvittää radonpitoisuus kodeissa ja tiloissa, joissa vietetään paljon aikaa. Työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Yksi osa tätä on työntekijöiden suojaaminen liialliselta radonaltistukselta työpaikalla, kertoo laboratorionjohtaja Päivi Kurttio Säteilyturvakeskuksesta.

Uusi lainsäädäntö myös pidentää radonmittauskautta. Tähän asti radonia on mitattu marraskuun alusta huhtikuun loppuun. Nyt käynnissä oleva mittauskausi jatkuu uuden lain myötä toukokuun loppuun ja ensi vuodesta eteenpäin radonmittauskausi on syyskuun alusta toukokuun loppuun. Uusi lainsäädäntö myös selkeyttää työnantajien ilmoitusvelvoitetta STUKiin radonaltistusta mahdollisesti aiheuttavista toiminnoista.

Tavoitteena työperäisen radonaltistuksen pienentäminen

Uusi radonpitoisuuden viitearvo perustuu EU:n säteilyturvallisuusdirektiiviin. Lailla suojataan ihmisten terveyttä säteilyn aiheuttamilta haitoilta sekä ehkäistään säteilystä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Suomalaisten keskimääräisestä säteilyannoksesta suurin osa tulee sisäilman radonista. Pitkäaikainen altistuminen radonille lisää keuhkosyövän riskiä etenkin tupakoitsijoilla, ja vuosittain arviolta noin 300 suomalaista sairastuu radonaltistuksesta johtuvaan keuhkosyöpään.

Radonpitoisuuden viitearvoa (300 Bq/m³) sovelletaan työtiloihin, joissa työskentelyaika on suurempi kuin 600 tuntia vuodessa. Sen lisäksi lainsäädännössä on määritetty radonaltistuksen viitearvo, joka on 500 000 bequereltuntia kuutiometrissä ilmaa (Bq h/m3). Jos radonpitoisuuden viitearvo ylittyy tiloissa, joissa työaika on lyhyt, lasketaan radonaltistus summana kaikista työntekijän työtiloissa kertyneistä altistuksista. Näin ollen tiloissa, joissa oleskellaan vain lyhyitä aikoja, radonpitoisuus saa ylittää 300 Bq/m3, kunhan työntekijäkohtainen radonaltistuksen viitearvo ei ylity.

Jos työntekijän radonaltistusta ei saada pienennettyä yrityksistä huolimatta alle viitearvon, on työnantajan saatava toiminnalleen STUKin myöntämä turvallisuuslupa ja työntekijöiden vuosittain saamaa radonaltistuksen määrää aletaan seurata ja tiedot kirjataan Annosrekisteriin.

Parannusta turvallisuuskulttuuriin

Säteilylain valmistelutyössä tiiviisti mukana ollut Ritva Bly Säteilyturvakeskuksesta kuvaa edessä olevaa muutosta muutokseksi ”vaatimuksenmukaisuudesta hyvään turvallisuuskulttuuriin”.

Jos tähän asti työpaikoilla hyvään säteilyturvallisuuteen on pyritty noudattamalla mahdollisimman tarkasti toimintaa koskevia viranomaisvaatimuksia, korostuu vastaisuudessa nykyistä enemmän toiminnanharjoittajien oma ymmärrys riskeistä ja kyky toimia riskien edellyttämällä tavalla.

Säteilytoimintaa harjoittavat organisaatiot voivat jatkossa suunnitella oman organisaationsa säteilysuojelutoimet entistä itsenäisemmin ja riskiperusteisesti, mikä osaltaan parantaa säteilyturvallisuutta. Käytännössä laki pienentää myös toiminnanharjoittajien hallinnollista taakkaa, koska kukin organisaatio voi suunnitella toimintaansa sopivan turvallisuusjärjestelmän. Tavoitteena on tilanne, jossa säteilyturvallisuuteen kiinnitetään huomiota ja toimenpiteitä suhteessa toiminnasta aiheutuvaan riskiin.

Säteilyturvakeskukselle riskiperusteisuus tarkoittaa sitä, että se suuntaa määräyksiään ja valvontaansa entistä enemmän toimintaan liittyvän riskin perusteella.

Uusi laki antaa toiminnanharjoittajille lisää vastuuta, ja edellyttää, että heidän käytettävissään on riittävä säteilysuojelun asiantuntemus. 

- Oleellista on, että toiminta ja vastuut on kuvattu johtamisjärjestelmään. Hyvän turvallisuuskulttuurin tulisi näkyä kaikessa toiminnassa niin, että turvallisuus paranee pienin askelin, organisaatiomallista riippumatta. Turvallisuuskulttuuri on nyt organisaatioiden omissa käsissä, ja toiminnanharjoittajien vastuulla on luoda edellytykset jatkuvalle parantamiselle, Bly toteaa.

Turvallisuusarviosta tulee pakollinen vaatimus

Käytännön väline turvallisuuden kehittämiseen on turvallisuusarvio, josta tulee pakollinen vaatimus kaikessa turvallisuusluvan alaisessa säteilytoiminnassa.

- Turvallisuusarviossa säteilyn käyttäjät joutuvat arviomaan toiminnasta aiheutuvaa säteilyaltistusta ja säteilyturvallisuuteen vaikuttavia poikkeamia, jotta toiminnan riskeihin osataan varautua. Menettelyn tavoitteena on säteilyaltistuksen pitäminen mahdollisimman pienenä ja vahinkojen ennaltaehkäisy sekä varmistaa että myös epätodennäköiseltä tuntuviin riskeihin on varauduttu, Bly kertoo.

Suomessa säteilyä käytetään noin tuhannessa terveydenhuollon toimipisteessä ja tuhannessa teollisuusyrityksessä. Teollisuudessa säteilylähteitä käytetään erityisesti elintarvike-, energia-, rakennus- ja metsäteollisuuden prosessien mittalaitteissa. Terveydenhuollossa säteilyn yleisimmät käyttökohteet ovat röntgenkuvantaminen ja sädehoidot.

Ionisoimattoman säteilyn osalta Säteilyturvakeskuksen valvontamenetelmissä ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Laseresitysten osalta siirrytään hyväksynnästä lupamenettelyyn. Tällöin pitkäaikaisen luvan saaneen toimijan esityksiä valvotaan pistokoeluontoisesti, mikä korostaa toimijan vastuuta. Merkittävän säteilyriskin sisältävien palveluiden (solarium-palvelut, säteilyn käyttö kauneudenhoidossa) valvontaa jatketaan nykyisin menetelmin.

Lue aiheesta lisää